Uskontunnustus kristillisestä uskosta [A1]

Jumalan kristityt seurakunnat

Nro A1

Uskontunnustus kristillisestä uskosta

Uskontunnustus on yhteenveto apostolien ensimmäisellä vuosisadalla omaksumasta raamatullisesta kannasta. Se esittää Raamatun kannan selkeässä ja johdonmukaisessa muodossa. Se koostuu seitsemästä luvusta, jotka käsittelevät Jumaluutta, pelastussuunnitelmaa, ihmisen vastuuta koskevia oppeja, Messiasta koskevia oppeja, pahuuden ongelmaa, kirkkoa ja Jumalan valtakuntaa. Johdannossa käsitellään modernin ja antiikin kristinuskon välisiä eroja. Liitteessä käsitellään kolminaisuusoppien kehitystä.

Christian Churches of God

PO Box 369, WODEN ACT 2606, AUSTRALIA

Sähköposti: secretary@ccg.org

(tr. 2026)

Tätä kirjoitusta saa jäljentää ja jakaa vapaasti sillä edellytyksellä, että se jäljennetään kokonaisuudessaan mitään muuttamatta tai pois jättämättä. Julkaisijan nimi ja osoite sekä tekijäoikeushuomautus on mainittava. Saajilta ei saa periä maksua jaetuista kappaleista. Lyhyitä lainauksia voidaan sisällyttää kriittisiin artikkeleihin ja arvosteluihin tekijänoikeutta rikkomatta.

Tämä kirjoitus on saatavilla www-sivulta:
http://www.logon.org and http://www.ccg.org

Uskontunnustus [A1]

Sisältö

Johdanto

Luku 1. Jumaluus

1.1 Jumala Isä

1.2 Jeesus, Jumalan Poika

1.3 Pyhä Henki

1.4 Pyhän Hengen suhde Kristukseen ja ihmiskuntaan

1.5 Kristuksen, Saatanan ja enkelien suhde Jumalaan

1.5.1 Kristus Jumalan Poikana

1.5.2 Antikristuksen oppi

1.5.3 Jumalan nimi ja suvereenisuus

Luku 2. Pelastussuunnitelma

2.1 Ihmiskunnan lankeemus

2.2 Ihmiskunnan pelastus

2.3 Raamattu innoitettuna totuutena

2.4 Katumus ja kääntyminen

2.5 Kaste

Luku 3. Oppi ihmisen vastuusta

3.1 Rukous ja palvonta

3.1.1 Jumala rukouksen ja palvonnan kohteena

3.1.1.1 Palvonnan kohde

3.1.1.2 Rukouksen kohde

3.1.1.3 Yksilöllinen ja yhteinen rukous toisten puolesta

3.2 Pelastuksen ja lain suhde

3.2.1 Jumala on meidän kallio

3.2.2 Pelastus armosta

3.2.3 Lain mukainen velvollisuus

3.2.3.1 Miksi kristityt noudattavat lakia

3.2.3.2 Kristityt Jumalan temppelinä

3.2.4 Kymmenen käskyä

3.2.5 Muut ihmisen käyttäytymistä säätelevät lait

3.2.5.1 Ruokaa koskevat lait

3.2.5.2 Sapattipäivä

3.2.5.3 Uudet kuut

3.2.5.4 Vuotuiset pyhät päivät

3.2.5.5 Avioliitto

3.2.6 Taloudellinen hallinto

3.2.6.1 Jumalaa kohtaan

3.2.6.2 Muita kohtaan

3.2.7 Sota ja äänestäminen

3.2.7.1 Sota

3.2.7.2 Äänestäminen

Luku 4. Messiasta koskeva oppi

4.1 Kristuksen esieksistenssi

4.2 Ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus

4.3 Kristuksen toinen tuleminen

4.4 Kristuksen tuhatvuotinen hallituskausi

Luku 5. Pahuuden ongelma

5.1 Pahuuden olemassaolo enkelien kapinan kautta

5.2 Ennalta määräämistä koskevat opit

5.3 Kuolleiden tila

5.4 Kuolleiden ylösnousemus

5.5 Pahojen rangaistus

Luku 6. Kirkko

6.1 Kuka tai mikä on kirkko?

6.2 Kirkon organisaatio

6.3 Kirkon tavoitteet ja päämäärät

6.4 Pyhitys

Luku 7. Jumalan valtakunta

7.1 Jumalan valtakunnan perustaminen

7.1.1 Hengellinen valtakunta

7.1.2 Kristuksen tuhatvuotinen hallituskausi

7.1.2.1 Messiaan paluu

7.1.2.2 Israelin kokoaminen

7.1.2.3 Herran päivä

7.1.3 Jumalan ikuinen valtakunta

7.1.3.1 Jumalan tulo

7.1.3.2 Uusi maa ja uusi Jerusalem

7.1.3.3 Ihmiskunnan kohtalo

Liite

Johdanto

Seitsemänsataa vuotta kristinusko on ollut sidoksissa teologiseen järjestelmään, joka perustuu kreikkalaiseen filosofiaan ja uusplatonismiin. Raamatun sanoman yksinkertaisuus ja Jumalan ilmoituksen yhtenäisyys ihmisille molemmissa testamentissa on muutettu ja hämärtynyt vallan ja hallinnan vuoksi tuolloisen tunnetun maailman alueella.

Lopputuloksena oli rakenne, joka vahvistettiin Nicaean (325 jKr.), Laodicean (noin 366 jKr.), Konstantinopolin (381 jKr.) ja Chalcedonin (451 jKr.) kirkolliskokouksissa. Rakenne muutti metafyysisen ajattelun mukaisen käsityksen Jumalasta ja johti lopulta kolminaisuuden syntyyn. Laodikean kirkolliskokous (kanoni 29) myös kielsi sapattia rangaistuksen uhalla ja otti käyttöön hyväksyttyjä pakanallisia juhlia sunnuntaipalvonnasta (myöhemmin vuonna 475 jKr. joulukuun aurinkojuhlat) ja pääsiäisjärjestelmän pääsiäisen sijaan. Muutos koski myös tapaa, jolla raamatullista järjestelmää ja lakia tulkittiin. Moosekselle annettua lakia ei enää pidetty merkityksellisenä, ja Uuden testamentin kohtia tulkittiin uudelleen olemassa olevien pakanallisten käytäntöjen oikeuttamiseksi.

Esimerkiksi ruokaa koskevat lait katsottiin kumotuiksi soveltamalla väärin Apostolien tekojen 10. lukua ja muita tekstejä. Vaikutus ihmisten terveyteen oli välitön. Lopullinen vaikutus ympäristöön näkyi kuitenkin vasta noin kahden tuhannen vuoden kuluttua. Ruokaketjun romahtaminen johtuu suurelta osin raamatun lain mukaan kiellettyjen elintarvikkeiden kulutuksesta.

Maan järjestelmien rappeutuminen näkyy täysimääräisesti vasta, kun maat on kulutettu loppuun, koska juhlavuoden järjestelmää ja maan sapattia ei ole noudatettu, sillä ne ovat erottamattomasti sidoksissa 19 vuoden kuukierron kalenteriin. Aurinkokalenterin käyttöönotto oli itsessään merkittävä askel kohti sen ymmärryksen tuhoamista, mitä Jumala oli luonut luonnon harmonian malliksi ja sykleiksi.

Nykyaikaisella kristinuskolla on yleisesti ottaen hyvin vähän tai ei lainkaan yhteistä alkuperäisen kristinuskon kanssa. Islamin nousu ja myöhemmät sodat islamin kanssa olivat luultavasti suoraa seurausta väärästä kristillisestä järjestelmästä, jonka kreikkalaiset teologiset järjestelmät perustivat Eurooppaan ja Länsi-Aasiaan käyttäen Kappadokian teologiaa, joka perustui kolmiyhteiseen Jumalaan ja yritykseen mystiseen yhdistymiseen Jumalan kanssa ja Jumalana.

Kolmiyhteinen järjestelmä ei yksinkertaisesti toimi. Tämän virheellisen opin 1700 vuoden lopputuloksena on ollut planeetan lähes täydellinen tuhoaminen ja niiden ihmisten vainoaminen, jotka ovat aidosti yrittäneet noudattaa raamatullisia lakeja.

Tämän teoksen tarkoituksena on eristää mahdollisimman selkeästi ja yksinkertaisesti Raamatun ja Jeesuksen Kristuksen ja apostolien uuden testamentin kirkon alkuperäinen sanoma. Epäilemättä jotkut rakkaat tarinat haastetaan ja kumotaan tässä esitetyn perusteella. Teos on kirjoitettu niin, että se on mahdollisimman lähellä sarjaa raamatullisia lausuntoja tai parafraaseja, joissa on lainattu tukeva teksti. Tällä tavalla teoksen katsotaan olevan lopulta vähemmän monitulkintainen ja sen tarkoitus on selkeä. Mikäli mahdollista, aiheesta on lueteltu kaikki tekstit, jotta vältetään liian yleinen käytäntö siteerata yksittäisiä tai väärin tulkittuja tekstejä. Jotkut raamatuntekstit ovat selviä väärennöksiä (esim. 1Jn. 5:7 KJV; 1Tim. 3:16 KJV Codex A:sta) tai virheellisiä käännöksiä (1Kor. 15:28 RSV jne.; Ilm. 3:14 NIV ja monet muut), joiden tarkoituksena on kumota vastakkaiset tekstit tai vääristellä tekstejä niin, että ne näyttävät tukevan kolmiyhteistä tai kappadokialaista järjestelmää, kun niitä tarkastellaan erillään.

Kun Messias tulee takaisin, hän ottaa kokonaan käyttöön lain järjestelmän, jonka hän antoi Moosekselle Siinailla. Jokaisella kristityllä on velvollisuus tunnistaa ja toteuttaa Raamatussa esitetty elämäntapa ja palvontatapa. Kristityllä on velvollisuus jäljitellä Jeesuksen Kristuksen elämäntapaa ja elää niiden järjestelmien mukaan, jotka Kristus otti käyttöön ja joiden mukaan hän eli ihmisenä ja -inkarnoituneena. Tämä teos on omistettu koko järjestelmän esittämiselle johdonmukaisella ja tunnistettavalla tavalla, jotta 1700 vuoden aikana syntyneet väärät järjestelmät voidaan syrjäyttää ja alkuperäinen ja todellinen tie voidaan tunnistaa ja toteuttaa kaikkien ihmisten elämässä riippumatta siitä, mitä he ovat tehneet menneisyydessä. Tehtävämme on kutsua ihmisiä parannukseen ja uuteen elämään.

Luku 1

Jumaluus

1.1 Jumala Isä

Universumin korkein jumaluus on Jumala. Hän on Kaikkivaltias, taivaan, maan ja kaiken siinä olevan Luoja ja Ylläpitäjä (1. Moos. 1:1; Neh. 9:6; Ps. 124:8; Jes. 40:26,28; 44:24; Ap. t. 14:15; 17:24-25; Ilm. 14:7). Vain Hän on kuolematon (1. Tim. 6:16). Hän on meidän Jumalamme ja Isämme sekä Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä (Joh. 20:17). Hän on Korkein Jumala (1. Moos. 14:18; 4. Moos. 24:16; 5. Moos. 32:8; Mark. 5:7) ja ainoa tosi Jumala (Joh. 17:3; 1. Joh. 5:20).

1.2 Jeesus, Jumalan Poika

Jeesus on luomakunnan esikoinen (prototokos) (Kol. 1:15) ja siten Jumalan luomakunnan alku (arche) (Ilm. 3:14). Hän on Jumalan ainoa poika (monogene) (Matt. 3:17; Joh. 1:18; 1. Joh. 4:9), joka on siitetty Pyhästä Hengestä ja syntynyt neitsyestä Mariamista (Luuk. 1:26-35). Hän on Kristus tai Messias (Matt. 16:16; Joh. 1:41), jonka Jumala on lähettänyt pelastajaksi ja lunastajaksi (Matt. 14:33; Joh. 8:42; Ef. 1:7; Tit. 2:14). Häntä kutsutaan Korkeimman Jumalan Pojaksi (Mark. 5:7). Hänet nimettiin Jumalan Pojaksi pyhyyden Hengen voimassa hänen kuolleista nousemuksensa kautta (Room. 1:4). Hänelle on annettu Daavidin valtaistuin hallita Jaakobin sukua ikuisesti, eikä hänen valtakunnallaan ole loppua (Luuk. 1:32).

1.3 Pyhä Henki

Pyhä Henki (Apt. 2:4) on se Jumalan olemus tai voima, jonka Kristus lupasi lähettää valituille (Joh. 16:7). Se ei ole henkilö, vaan Jumalan elävän voiman jatke. Se on keino, jolla meistä tulee osallisia jumalallisesta luonteesta (2. Piet. 1:4), täyttyen Pyhällä Hengellä (Apt. 9:17; Ef. 5:18) ja siten kaikki Jumalan pojat (Job 38:7; Room. 8:14; 1. Joh. 3:1-2) ja Kristuksen kanssaperillisiä (Room. 8:17; Gal. 3:29; Tit. 3:7; Heb. 1:14, 6:17, 11:9; Jaak. 2:5; 1. Piet. 3:7). Jumala antaa sen niille, jotka pyytävät (Luuk. 11:9-13) ja tottelevat häntä, ja se asuu niissä, jotka pitävät Jumalan käskyt (1. Joh. 3:24; Apt. 5:32). Pyhä Henki on lohduttaja, joka johdattaa Jumalan palvelijat kaikkeen totuuteen (Joh. 14:16,17,26). Pyhä Henki antaa voiman todistaa (Apt. 1:8). Se jakaa lahjoja, kuten 1. Kor. 12:7-11 kertoo, ja sen hedelmät, kuten Gal. 5:22-23 kuvaa, eivät ole mitattavissa (Joh. 3:34 RSV; Room. 12:6). Se on keino, jolla Jumala voi lopulta tulla kaikeksi kaikessa (1. Kor. 15:28; Ef. 4:6).

1.4 Pyhän Hengen suhde Kristukseen ja ihmiskuntaan

Pyhä Henki toimii jo ennen kastetta. Henki vetää yksilön Jumalan luo Kristuksen kautta (Hepr. 7:25).

Hengen ensisadon yksilö saa kasteessa, sillä Roomalaiskirjeen 8:23 sanoo selvästi, että adoptio tapahtuu vasta ruumiin lunastuksen jälkeen.

Siten olemme uudestisyntyneitä, mutta jatkamme päivittäistä kasvua Hengessä Kristuksessa Jeesuksessa, kunnes tulemme Jumalan kirkkauteen. Pyhä Henki on Totuuden Henki (1. Joh. 4:6, 5:6), ja puhumalla totuutta kaikessa kasvamme Kristuksessa, joka on meidän päämme, kaikessa suhteessa (Ef. 4:15). Pyhä Henki on Jumalan Henki (Room. 8:14) ja uskon Henki (2. Kor. 4:13), joka tutkii kaikki asiat ja tietää kaikki asiat (1. Kor. 2:10-11, 12:3 ff).

Siten Pyhä Henki ei ole kolmiyhteisen Jumalan itsenäinen osa, vaan se on keino, jonka avulla meistä tulee elohim (Sak. 12:8). Henki välittää Jumalalle ymmärryksen ajatuksistamme ja olemuksestamme. Jeesuksen Kristuksen välityksellä, joka on välittäjämme ja välittäjä-elohim tai -theos (Ps. 45:6-7; Sak. 12:8; Heb. 1:8-9) se antaa Kristukselle mahdollisuuden auttaa, opettaa ja lohduttaa meitä sekä antaa meille mahdollisuuden käyttää Jumalan voimaa. Henki antaa jokaiselle ihmiselle ne ominaisuudet, joita Jumala haluaa, jotta ne hyödyttäisivät ruumista, kuten 1. Kor. 12:7-11 kuvaa.

Henki voidaan tukahduttaa (1. Tess. 5:19) laiminlyömällä tai surullistamalla (Ef. 4:30), mikä johtaa yksilön voittoihin ja tappioihin.

Pyhän Hengen hedelmä on rakkaus, kuten Gal. 5:22 kertoo. Siksi, jos emme rakasta toisiamme, Pyhä Henki ei ole näkyvissä.

Henki on keino, jolla palvomme Jumalaa, kuten Filippiläiskirjeen 3:3 sanoo. Siksi se ei voi olla palvonnan kohde ja siten tasa-arvoinen Isän Jumalan kanssa. Se on voima, joka antaa Kristukselle voiman. Kristus on siis Ikuinen Isä (Jes. 9:6), ja taivaassa ja maan päällä on monia isyyksiä (Ef. 3:15). Kristus tulee Ikuiseksi Isäksi valtuutuksen kautta.

Kaikki nämä isyydet tai perheet on nimetty Isän Jumalan mukaan, minkä vuoksi me kumartamme Isän Jumalan edessä ja palvomme Häntä (Ef. 3:14-15).

Kristus oli luomakunnan esikoinen tai ensimmäiseksi syntynyt. Hänen vuokseen kaikki on luotu taivaassa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, olipa kyse sitten valtaistuimista, hallitusvalloista, ruhtinaskunnista tai viranomaisista, kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on ennen kaikkea, ja hänessä kaikki pysyy koossa (Kol. 1:16-17). Mutta se oli Jumala, joka loi hänet ja halusi, että luomakunta olisi olemassa ja pysyisi Kristuksessa. Siksi Kristus ei ole Jumala siinä mielessä kuin Jumala Isä on Jumala ja ainoa kuolematon (1. Tim. 6:16), joka on olemassa ikuisesti.

Kristityt on kutsuttu pois tästä maailmasta palvelun ja omistautumisen elämään. Monet ovat kutsutut, mutta harvat ovat valitut (Matt. 20:16, 22:14). . Kristityt ovat valittuja, kuten Kristus oli Jumalan valittu (Luuk. 23:35). Valitut valittiin Kristuksen toimesta (Joh. 6:70, 15:16,19) Jumalan ohjauksessa (1. Piet. 2:4).

Kirkon avuksi valituille, jotka ovat kirkko eli ekklesia, annetaan ymmärrys Jumalan salaisuuksista. Pyhä Henki oli mekanismi, jonka avulla heille annettiin ymmärrys Jumalan salaisuuksista ja Jumalan valtakunnasta (Mark. 4:11). Sillä Jumalan viisaus puhutaan salaisuudessa (1. Kor. 2:7), jonka Jumalan palvelijat selittävät (1. Kor. 2:7, 15:51) . Sillä Jumalan tahto selitetään mysteerinä (Ef. 1:9), jonka Jumala antoi palvelijoilleen ilmoituksena. Lisäksi mysteeri on Kristuksen hallinnassa valittujen kautta. Paavali kirjoitti

...olettaen, että olette kuulleet Jumalan armon hallinnosta, joka minulle on annettu teidän puolestanne, kuinka mysteeri on minulle ilmoitettu ilmoituksena, kuten olen lyhyesti kirjoittanut. Kun luette tämän, voitte ymmärtää minun näkemykseni Kristuksen salaisuudesta, jota ei ole ilmoitettu muille sukupolville, mutta joka on nyt ilmoitettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoilleen Hengen kautta, eli kuinka pakanat ovat perillisiä, saman ruumiin jäseniä ja osallisia Kristuksen Jeesuksen lupauksesta evankeliumin kautta (Ef. 3:2-6).

1.5 Kristuksen, Saatanan ja joukkojen suhde Jumalaan

Raamatussa viitataan useisiin olentoihin nimellä Elohim tai Theoi, mikä tarkoittaa jumalia. Kristus oli yksi niistä alaisista olennoista, joihin viitataan Vanhan testamentin nimellä Elohim (ks. Sak. 12:8). Uudessa testamentissa Kristukseen viitataan uutena Aamutähtenä hänen palatessaan maan päälle. Hän jakaa tämän aseman valittujensa kanssa (Ilm. 2:28, 22:16).

Kristus alistaa tahdonsa Isän Jumalan tahdolle (Matt. 21:31, 26:39; Mark. 14:36; Joh. 3:16, 4:34). Jumala antoi valitut Kristukselle, ja Jumala on suurempi kuin Kristus (Joh. 14:28) ja suurempi kuin kaikki (Joh. 10:29). Siksi Jumala lähetti ainoastaan syntyneen (monogenes) Poikansa maailmaan, jotta me voisimme elää hänen kauttaan (1. Joh. 4:9). Jumala on se, joka kunnioittaa ja kirkastaa Kristusta (Joh. 8:54), sillä Jumala on suurempi kuin Kristus (Joh. 14:28).

Jumala on kallio (sur) kuin louhos tai vuori, josta kaikki muut louhitaan, Joosuan 5:2:n piikivi, joka ympärileikkaa Israelin, pääasiallinen ja tehokas syy (5. Moos. 32:4). Jumala on Israelin kallio, heidän pelastuksensa kallio (5. Moos. 32:15), kallio, joka kantoi heitä (5. Moos. 32:18,28-31). 1. Samuel 2:2 osoittaa, että meidän Jumalamme on meidän kallio, ikuinen kallio (Jes. 26:4). Kaikki muut kivet on hakattu tästä kalliolta, kuten kaikki Abrahamin jälkeläiset uskossa (Jes. 51:1-2). Messias on hakattu tästä kalliolta (Dan. 2:34,45) alistamaan maailman imperiumit. Jumala on kallio tai perusta, jolle perustukset on laskettu ja jolle Kristus rakentaa kirkonsa (Matt. 16:18) ja jolle hän itse lepää. Messias on Jumalan temppelin kulmakivi, jonka valitut ovat Naos eli kaikkein pyhin, Pyhän Hengen säilytyspaikka. Temppelin kivet on kaikki veistetty Jumalan kalliosta, kuten Kristuskin, ja annettu Kristukselle, hengelliselle kallioille (1. Kor. 10:4), loukkaantumisen kivi ja kompastuksen kivi (Room. 9:33) temppelin rakentamiseksi.

Kristus rakentaa temppeliä, jotta Jumala voisi olla kaikki kaikessa (Ef. 4:6). Jumala on antanut Kristuksen olla kaikki ja kaikessa (panta kai en pasin Kol. 3:11) asettaen kaikki hänen jalkojensa alle (1Kor. 15:27) ja antamalla hänelle päällikkyyden kaikkeen kirkossa, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka täyttää kaiken kaikessa (Ef. 1:22-23). Kun Jumala asetti kaiken Kristuksen alle, on selvää, että Jumala on poikkeus, koska hän on se, joka asetti kaiken Kristuksen jalkojen alle (1. Kor. 15:27).

Kun Kristus alistaa kaiken, silloin Kristus itse alistuu Jumalalle, joka asetti kaiken Kristuksen alle, jotta Jumala olisi kaikki kaikessa (panta en pasin 1Kor. 15:28, ei RSV:n mukaan). Siten platonilaiset opit, jotka pyrkivät yhdistämään Jumalan ja Kristuksen kolminaisuudessa, ovat ristiriidassa Raamatun kanssa. Kristus istuu Jumalan oikealla puolella Jumalan käskystä (Hepr. 1:3,13, 8:1, 10:12, 12:2; 1. Piet. 3:22) ja jakaa Jumalan valtaistuimen, kuten valitut jakavat Kristukselle annetun valtaistuimen (Ilm. 3:21), joka on Jumalan valtaistuin (Ps. 45:6-7; Hepr. 1:8) tai Jumala on sinun valtaistuimesi, käännettynä Sinun valtaistuimesi, oi Jumala (katso alaviite kommentoitavaan RSV:ään).

Jumala, joka lähettää, on suurempi kuin se, joka on lähetetty (Joh. 13:16), palvelija ei ole suurempi kuin hänen Herransa (Joh. 15:20) .

Kristus haastettiin autiomaassa Saatanan toimesta, ja näin alkoi Saatanan oikeudenkäynti. Saatana, joka oli tämän planeetan Aamutähti, Lucifer tai Valon Tuoja (Jes. 14:12) sen vartijana ja opettajana, oli itse asiassa yksi Elohimista, joka oli alisteinen Jumala Isälle.

Kristuksen oli määrä olla tähti, joka tulisi esiin Jaakobista (4. Moos. 24:17). Niinpä Mooseksen kirjoissa merkittiin, että yksi aamutähdistä, jotka mainitaan olevan läsnä tämän planeetan valmistuessa (Job 38:7), yksi elohimista, oli määrä tulla ihmiseksi Jaakobista ja Daavidista (Ilm. 22:16).

Tämä elohim, jonka tunnemme Jeesuksena Kristuksena, ei ollut vielä tämän planeetan Aamutähti. Tuo asema oli Saatanalla (Jes. 14:12 ja Hes. 28:2-10).

Kristus oli voideltu Israelin elohimiksi Psalmin 45:7 mukaan ja voideltu hänen tovereidensa tai kumppaniensa yläpuolelle. Kristus ei kuitenkaan ollut aamutähden asemassa eikä hän ota näitä tehtäviä vastaan ennen toista tulemistaan. Asema ja tehtävät jaetaan Kristuksen kanssa valittujen kanssa, jotka jakavat hänen luonteensa aamutähtenä sydämissään (käännetty Day Star 2. Piet. 1:19). Valituille on luvattu osallisuus tähän voimaan Ilm. 2:28.

Saatanan, aamutähtenä, oli haastanut Korkeimman Jumalan tai Jumalan Isän, kuten meille kerrotaan Jesajan kirjassa 14:12. Hän yritti nousta tai korottaa valtaistuimensa, Jumalan valtaistuimen, Jumalan tähtien tai Elohimin neuvoston yläpuolelle. Tämä neuvosto on Elohimin tai jumalten seurakunta, johon viitataan Psalmin 82:1. On mielenkiintoista huomata, että Irenaeus, Polykarpoksen, Johanneksen opetuslapsen, opetuslapsi, katsoi, että Psalmin 82:1 viittasi Theoi-jumaliin tai jumaliin, joihin kuuluivat myös valitut, nimittäin adoptoidut (Against Heresies, Bk. 3, Ch. 6, ANF, Vol. 1, s. 419).

On useita Jumalan poikia (Job 1:6, 2:1, 38:7; Ps. 86:8-10, 95:3, 96:4, 135:5), jotka tunnistetaan Bene Elyoniksi tai Korkeimman pojiksi. Ihmisten valitut kuuluvat myös taivaalliseen joukkoon Jumalan poikina (Room. 8:14). Näin ollen Kristus ja valitut Jumalan poikina ovat yhtä Jumalan kanssa Pyhän Hengen kautta, ennalta määrättyinä maailman perustamisesta lähtien. Kristus luopui voimastaan tullakseen ihmiseksi. Hän ja kaikki valitut saavat Pojan aseman voimassa pyhyyden Hengen mukaan kuolleista nousemisen kautta (Room. 1:4).

Apostolien tekojen 7:35-39 mukaan Siinain vuorella Moosekselle puhui enkeli, ja tämä enkeli oli Kristus. Galatalaiskirjeen 4:14:ssä Paavali vertaa itseään Jumalan enkeliin, jopa Kristukseen Jeesukseen.

Myös meistä tulee enkelien kaltaisia (Matt. 22:30) järjestyksenä tai isaggelos (Luuk. 20:36), Kristuksen kanssaperillisiä (Room. 8:17; Gal. 3:29; Tit. 3:7; Heb. 1:14, 6:17, 11:9; Jaak. 2:5; 1. Piet. 3:7). Vanha testamentti tunnistaa YHVH:n enkelin sekä Jahovaksi että Elohimiksi (2. Moos. 3:2,4-6), jossa Jumala tai elohim oli tässä enkelin; vrt. Sak. 12:8).

Psalmi 89:6-8 osoittaa, että on olemassa pyhien neuvosto (qedosim tai qadoshim, käytetään myös ihmisistä), joka koostuu sekä sisäisestä että ulkoisesta neuvostosta. Tämän ymmärretään olevan taivaallinen oikeuden Elohim-neuvosto.

1.5.1 Kristus Jumalan Poikana

Saatana yritti kiusata Kristusta monin tavoin. Ensinnäkin Saatana viittasi Kristukseen Jumalan Poikana (Matt. 4:3, 4:6; Luuk. 4:3). Myös demonit viittasivat Kristukseen Jumalan Poikana (Matt. 8:29; Luuk. 4:41; Mark. 3:11). Saatana yritti saada Kristuksen todistamaan asemansa Jumalan Pojana näyttämällä voimaansa, sillä Jumala oli luvannut antaa enkelinsä huolehtia hänestä (Ps. 91:11-12). Saatana jätti pois sanan pitää sinut kaikilla teilläsi ja lisäsi sanan milloin tahansa. Näin Saatana yritti vääristelemällä Raamattua riistää Kristuksen hengen.

Kristus ei missään vaiheessa korjannut Saatanan tai demonien väitteitä väittämällä olevansa Jumala eikä Jumalan Poika. Itse asiassa yksikään demoni ei yrittänyt väittää Kristuksen olevan ylin Jumala ennen hänen kuolemaansa, jotta voitaisiin luoda oppi, jonka mukaan Kristus oli Jumala samalla tavalla kuin Jumala Isä oli Jumala, ja saavuttaa näin hänen kuolemansa jälkeen se harha, jonka Kristus olisi elinaikanaan kumonnut. Jokaisen kiusauksen tavoitteena oli heikentää Kristuksen kuuliaisuutta Jumalalle ja käytännössä rikkoa Raamattua. Saatana yritti saada Kristuksen palvomaan häntä. Hän lupasi Kristukselle hallitsemisen planeetasta, jos Kristus palvoisi häntä.

Kristus ei kyseenalaistanut hänen oikeuttaan siirtää hallitsemisensa planeetasta tai sitä, että hän oli hallitsija. Sen sijaan Kristus vastasi

...on kirjoitettu: Sinun tulee palvoa Herraa, sinun Jumalaasi, ja häntä ainoaa sinun tulee palvella.

Kristus ei sanonut Saatanalle, että Saatanan tulisi palvoa Kristusta, vaan viittasi hänet lakiin. Kristus ei missään vaiheessa palvelutyötään väittänyt olevansa Jumala. Hän sanoi olevansa Jumalan Poika. Juuri tästä syystä hänet asetettiin oikeuden eteen.

Kuten Matteuksen evankeliumissa 27:43

sanotaan, hän luottaa Jumalaan. Pelastakoon Jumala hänet nyt, jos hän haluaa, sillä hän sanoi: ‘Minä olen Jumalan Poika’.

Juuri tässä kohdassa Kristus huusi täyttääkseen Psalmin 22:1:n kirjoituksen.

Jumalani, Jumalani, miksi olet hylännyt minut?

Kristus ei selvästikään pitänyt itseään Jumalana. On absurdi väittää, että hän olisi ollut osa sitä olentoa, johon hän vetosi, tasa-arvoisessa muodossa, josta osa oli läpäisemätön.

1.5.2 Antikristuksen oppi

Antikristuksen oppi on esitetty 1. Johanneksen kirjeen 4:1-2. 1. Johanneksen kirjeen 4:1-2 oikea antiikin teksti on rekonstruoitu Irenaeuksen teoksesta, luku 16:8 (ANF, osa 1, alaviite s. 443).

Tästä tunnette Jumalan hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen tulleen lihaksi, on Jumalasta; ja jokainen henki, joka erottaa Jeesuksen Kristuksen, ei ole Jumalasta, vaan on antikristuksesta.

Historioitsija Sokrates sanoo (VII, 32, s. 381), että kohta oli turmeltu niiden toimesta, jotka halusivat erottaa Jeesuksen Kristuksen ihmisyyden hänen jumaluudestaan.

Kristus Pojana ei ole ainoa todellinen Jumala (Joh. 17:3).

Myös Luuk. 22:70 he kaikki sanoivat: Oletko sinä sitten Jumalan Poika?

Hän vastasi: Olette oikeassa sanoessanne, että olen.

Hänet tunnustettiin Jumalan Pojaksi

* Matt. 27:54, jossa sanottiin: Totisesti, tämä oli Jumalan Poika.

* Markus 1:1 pitää evankeliumia Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, evankeliumina.

* Luuk. 1:35 sanoo, että syntyvä Pyhä oli kutsuttava Jumalan Pojaksi.

Ymmärtää, että Kristus on Jumalan Poika, on Jumalan ilmoitus.

Simon Pietari vastasi ja sanoi: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Siunattu olet sinä, Simon Bar-Jonah, sillä liha ja veri eivät ole sinulle tätä ilmoittaneet, vaan MINUN ISÄNI, joka on taivaissa. (Mat. 16:16-17)

Myös Matteuksen evankeliumin 11:27 sanoo

Kaikki on annettu MINUN ISÄLLENI, eikä kukaan tunne Poikaa paitsi Isä. Eikä kukaan tunne Isää paitsi Poika ja se, jolle Poika haluaa hänet ilmoittaa.

Näin Isä ilmoittaa asioita yksilöille ja antaa ne Kristukselle, joka sitten ilmoittaa Isän heille.

1.5.3 Jumalan nimi ja suvereenisuus

Ei ole epäilystäkään siitä, että Jumala on ainutlaatuinen ja suvereeni. Sananlaskujen kirjan 30:4-5 osoittaa Jumalan nimen ja sen, että Hänellä on poika.

Kuka on noussut taivaaseen ja tullut alas?

Kuka on kerännyt tuulen kämmenilleen?

Kuka on kääriytynyt vesiin viittaansa?

Kuka on vahvistanut maan kaikki päät?

Mikä on hänen nimensä ja hänen poikansa nimi? Kerro minulle, jos tiedät.

Jokainen Jumalan [ELOAH] sana on virheetön: Hän on kilpi niille, jotka turvaavat Häneen.

Älä lisää Hänen sanoihinsa, tai Hän nuhtelee sinua ja todistaa sinut valehtelijaksi.

Raamattu tulkitsee itseään, ja Jumalan nimi annetaan suoraan kysymyksen jälkeen, ja on selvää, että tämä olento ei ole Isän ja Pojan yhdistelmä, vaan Hänellä on poika.

Lisäksi Uusi testamentti toteaa selvästi, että palvonnan kohde on Isä. Kristus varoitti samarialaista naista Johanneksen evankeliumissa 4:21, että tulisi aika, jolloin he eivät voisi palvoa Isää sen enempää hänen vuorellaan (Samariassa) kuin Jerusalemissakaan. Mutta hän sanoo selvästi Johanneksen evankeliumissa 4:23

Mutta aika on tulossa, ja se on jo tullut, jolloin todelliset palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa, sillä he ovat sellaisia palvojia, joita Isä etsii.

Kristus tunnistaa tässä palvonnan kohteeksi Isän eikä itseään. On siis varsin jumalanpilkkaa väittää, että ihmisten tulisi palvoa korotettua Kristusta, vääristelemällä Johanneksen evankeliumin 3:14 kohtaa, jossa Ihmisen Poika oli tarkoitus korottaa, kuten Mooses oli korottanut käärmeen erämaassa. Ristiinnaulitsemisen tarkoitus oli, että ihminen saisi iankaikkisen elämän, ei se, että Kristus voisi tulla palvonnan kohteeksi, kuten väärin väitetään. Tästä väärästä lähtökohdasta väitetään myös väärin, että kristityt palvovat Kristuksen ruumista ja verta eukaristissa.

Eloah on Vanhan testamentin ja temppelin Jumala sekä Uuden testamentin Jeesuksen Kristuksen Jumala. Jerusalemin temppeli oli Eloahin talo (Esra 4:24; 5:2,13,15,16,17; 6:3,5,7,8,16,17; 7:23). Hän oli Israelin Eloah (Esra 5:1; 7:15), taivaan suuri Eloah (Esra 5:8,12). Hän oli temppelin uhrausten kohde (Esra 6:10), jossa Hän oli asettanut nimensä asumaan (Esra 6:12). Hän määräsi temppelin rakentamisen (Esra 6:14) ja papiston palvelemaan Häntä (Esra 6:18; 7:24) ja tekemään Hänen tahtonsa (Esra 7:18). Laki on taivaan Eloahin laki (Esra 7:12,14). Ne, jotka tuntevat Eloahin lait, ovat velvollisia opettamaan niitä, jotka eivät niitä tunne (Esra 7:25), ja tuomio on annettava Eloahin lakien mukaan (Esra 7:26). Tämä olento on Isä, joka on ainoa Eloah ja Korkein Jumala, Messiaan ja kaikkien Jumalan poikien Isä.

Luku 2

Pelastussuunnitelma

2.1 Ihmiskunnan lankeemus

Ihmiskunta luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi (1. Moos. 1:26-27). Aadam ja Eeva kirottiin tottelemattomuuden vuoksi (1. Moos. 3:16-19). Tämän kapinan seurauksena synti ja sen myötä kuolema tuli koko ihmiskunnan osaksi (1. Kor. 15:22; Room. 5:12).

2.2 Ihmiskunnan pelastus

Jumala ei halua kenenkään menevän hukkaan (2. Piet. 3:9) . Jotta ihmiskunta voisi välttyä synnin rangaistukselta, joka on kuolema, Jumala laati pelastussuunnitelman, johon sisältyi uhri Hänen poikansa Jeesuksen Kristuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa (Joh. 3:16). Suunnitelma on peräkkäinen sadonkorjuu, jossa Kristus on kuolleiden ensisato (1. Kor. 15:20). Pelastussuunnitelma heijastuu Raamatun vuotuisissa pyhissä päivissä (3. Moos. 23).

2.3 Raamattu innoitettuna totuutena

Kristus sanoi: On kirjoitettu: Ihminen ei elä pelkästään leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka tulee Jumalan suusta. (Matt. 4:4; Luuk. 4:4). Raamattu tunnetaan nimellä Pyhä Kirjoitus (Dan. 10:21), ja se on suunnattu ihmiskunnan pelastukseen ja Jumalan voiman ilmentämiseen (2. Moos. 9:16; Room. 9:17). Pelastuksen väline on Jeesus Kristus (Room. 10:11), josta Mooses ja profeetat ennustivat Raamatussa (Luuk. 24:27), ja profetia on Raamattua (Matt. 26:56; Room. 1:2). Koko Raamattu on Jumalan inspiroima ja hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, korjaamiseksi ja vanhurskauden koulutukseksi, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen, varustettu jokaiseen hyvään työhön (2. Tim. 3:16).

Raamattu oli Kristuksen ja apostolien aikana Vanha testamentti (Matt. 21:42; Mark. 12:10; Ap. t. 17:2). Vanha testamentti on Raamattu, johon viitataan 2. Tim. 3:16:ssa sanalla Jumalan hengittämä tai inspiroima. Uusi testamentti on lisäys Vanha testamenttiin. Se ei korvaa Vanhaa testamenttia.

Vanha testamentti on kirjoitettu aikaisemmin meidän opettamiseksi, jotta meillä olisi toivoa Raamatun lujuuden ja rohkaisun kautta (Room. 15:4). Virheet johtuvat puutteellisesta Raamatun tuntemuksesta (Matt. 22:29; Mark. 12:24). Beroalaiset (tai berealaiset KJV) tutkivat Raamattua päivittäin todistaakseen, oliko sanottu totta. Tätä pidettiin jaloana tekona (Apostolien teot 17:11). Koko Raamatun kuva on otettu Raamatun kaikista osista, käsky käskyn perään, rivi rivin perään (Jes. 28:10). Raamatun kirjoitukset osoittavat, että Jeesus oli Messias tai Kristus (Apostolien teot 18:28). Kristus avaa Pyhän Hengen avulla kaikkien valittujen, apostoleista alkaen, mielen, jotta Raamatun kirjoitukset voidaan ymmärtää (Luuk. 24:45).

Vanhan testamentin pyhät kirjoitukset täytyy täyttyä (Matt. 26:54,56; Mark. 12:10, 14:49) eikä niitä voida rikkoa (Joh. 10:35). Suuri osa Raamatusta koski Kristusta ja täyttyi Kristuksessa tai täyttyy Kristuksessa hänen toisella tulemisellaan (Ilm. 1:7, 12:10, 17:14, 19:11-21), joka tapahtuu voimassa ja kunniassa (Matt. 24:30).

2.4 Katumus ja kääntyminen

Jotta ihmiskunta voisi elää tai saada iankaikkisen elämän, Jumala vaatii sitä katumaan. Ellei se katu, se menehtyy (Luuk. 13:3,5).

Kristus lähetettiin kutsumaan ihmiskunta katumukseen (Luuk. 11:32). Kristus aloitti palvelutyönsä Johannes Kastajan vangitsemisen jälkeen (Matt. 4:12,17). Johanneksen vangitseminen tapahtui jonkin aikaa vuoden 28 jKr. pääsiäisen jälkeen (Joh. 3:22-24; Matt. 4:12), joka oli pääsiäinen Johanneksen palvelutyön alkamisen jälkeen Tiberiuksen viidentenätoista hallitusvuotena (Luuk. 3:1). . Siitä lähtien Jeesus alkoi saarnata sanoen: Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on lähellä (Matt. 4:17). Kristus käski opetuslapsiaan saarnaamaan parannuksen evankeliumia ja antoi heille vallan demonien ja epäpuhtaiden henkien yli (Mark. 6:7,12; Luuk. 10:1,17-20).

Katumusta opetettiin synnin (tai pahuuden) pyyhkimisen esiasteena (Apt. 8:22), jotta virvoittumisen aika voisi tulla Herran läsnäolosta, jotta Hän voisi lähettää meille määrätyn Kristuksen (Apt. 3:19-20).

Jumala jätti huomiotta niin sanotun tietämättömyyden ajan, mutta Kristuksen jälkeen Hän käskee kaikkia ihmisiä tekemään parannuksen, koska Hän on määrännyt heille tuomion päivän (Apt. 17:30). Näin parannus ulottuu myös pakanoihin (ks. myös Apt. 15:3).

Parannuksen ja Jumalan puoleen kääntymisen jälkeen parannuksen tehneen syntisen on suoritettava parannuksen arvoisia tekoja (Apt. 26:20).

Efesoksen seurakuntaa kehotettiin tekemään parannus ja muistamaan, mistä se oli luopunut, ja tekemään uudelleen ne teot, joita se oli aluksi tehnyt (Ilm. 2:5). Samoin Pergamonin seurakuntaa kehotettiin tekemään parannus (Ilm. 2:16). Niin myös Thyatiiran seurakuntaa (Ilm. 2:21-22), jossa luopiot heitettiin sängylle väärien uskonopettajien kanssa. Sardien seurakunta kutsuttiin myös tekemään parannus, tai Kristus tulisi heidän kimppuunsa kuin varas yöllä, eivätkä he tietäisi, mihin aikaan hän tulisi (Ilm. 3:3). Kristus nuhtelee ja kurittaa niitä, joita hän rakastaa. Hän vaatii, että he (tässä tapauksessa laodikealaiset) ovat innokkaita ja tekevät parannuksen (Ilm. 3:19). Katumus on siis jatkuvaa kaikille Jumalan seurakunnille, ja se on kaikkien vastuulla (Jaak. 5:19-20).

2.5 Kaste

Kaikki valta annettiin Kristukselle hänen ylösnousemuksensa jälkeen (Matt. 28:18). Hän käski opetuslapsiaan menemään ja tekemään kaikista kansoista opetuslapsia, kastamalla heidät Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (Matt. 28:19). Opettaa heitä tekemään kaikki, mitä Kristus on käskenyt. Siten hän olisi heidän kanssaan aina, maailman loppuun asti (Matt. 28:20).

Katumuksen on oltava yhteydessä kasteeseen, jotta Pyhä Henki voidaan antaa (Apt. 2:38). Et voi vastaanottaa Pyhää Henkeä, ellet tee parannusta ja tule kastetuksi, jolloin synnyt uudesti. Ellet synny uudesti, et voi päästä Jumalan valtakuntaan (Joh. 3:3,5). Katumus on ehto kasteelle ja Pyhän Hengen vastaanottamiselle. Siksi vauvakaste on loogisesti mahdoton, koska se on ristiriidassa Raamatun kanssa. Katumuksen edellytys korostui Johannes Kastajan tehtävässä, joka oli Kristuksen Pyhän Hengen kasteen edelläkävijä (Mark. 1:4,8). Johannes sanoi, että Kristus kastaisi Pyhällä Hengellä ja tulella ne, jotka eivät katuneet (kuvattuina akanaksi) (Luuk. 3:16-17) . Pyhä Henki annetaan Jumalan ohjauksessa. Pyynnöstä, joka ilmaistaan kätten päällepanemisella, Pyhä Henki tulee yksilöön. Henki annetaan siis jokaisen työn osa-alueen osalta. Pyhä Henki toimii jo ennen kastetta jokaisen yksilön kohdalla. Henki vetää valitut Jumalan luo Kristuksen kautta (Hepr. 7:25). Hengen ensisato annetaan yksilölle kasteessa, Roomalaiskirjeen 8:23 mukaan, jossa todetaan selvästi, että adoptio tapahtuu vasta ruumiin lunastuksen jälkeen. Näin ollen olemme uudestisyntyneitä, mutta jatkamme päivittäistä kasvua hengessä Kristuksessa Jeesuksessa, kunnes pääsemme Jumalan kirkkauteen.

Tämä Pyhän Hengen antaminen kasteessa on pelastuksen lähteiden vesi, jonka Jumala on luvannut profeettojensa kautta (Jes. 12:3). Tämä Pyhän Hengen vesi oli Jumalan lupaus Jaakobille, joka on kirjattu Jesajan kirjassa 44:3. Herra Jumala on elävän veden lähde (Jer. 2:13, 17:13; myös Sak. 14:8). Tämä on elämän veden joki (Ilm. 22:1). Kristus puhui Hengestä (Joh. 7:39) ja sanoi, että hänestä virtaa elävää vettä (Joh. 4:10-14, 7:38, vrt. Jes. 12:3, 55:1, 58:11; Hes. 47:1). Israel puhdistetaan hengellisesti Hesekielin kirjan 36:25 vedellä, joka on elämän vesi eli Pyhä Henki. Valitut ottavat tätä vettä ilmaiseksi (Ilm. 22:17).

Luku 3

Ihmisen vastuuta koskevat opit

3.1 Rukous ja palvonta

3.1.1 Jumala rukouksen ja palvonnan kohteena

3.1.1.1 Palvonnan kohde

Valittujen ensisijainen asema ja tärkein merkki on aina ollut absoluuttinen monoteismi ja usko Jeesuksen Kristuksen alisteiseen asemaan. Emme palvo muuta Elohimia kuin Jumalaa (2. Moos. 34:14; 5. Moos. 11:16), tai meidät tuhotaan (5. Moos. 30:17-18). Jumala antoi ensimmäisen käskynsä seuraavasti

Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka toi sinut pois Egyptin maasta, orjuuden maasta. Sinulla ei saa olla muita jumalia (elohim) minun edessäni (2. Moos. 20:2).

Käsite edessäni tarkoittaa tässä vieressä, sijasta tai ilman auktoriteettia Jumalalta, jonka ymmärrämme olevan Jumala Isä.

Meidän tulee rakastaa Herraa, meidän Jumalaamme, ja palvella Häntä koko sydämestämme ja koko sielustamme, eli koko olemuksellamme, ja vastineeksi saamme sateen oikeaan aikaan, joka antaa satoa ja laidunta karjallemme. Toisin sanoen, meitä ruokitaan runsaasti (5. Moos. 11:13-15). Mutta meillä on uusi liitto, jossa Herra vahvistaa lakinsa mielessämme ja kirjoittaa ne sydämiimme. Hän on meidän Jumalamme ja me olemme Hänen palvelijansa, jotka palvomme Häntä pitämällä Hänen lakinsa luonnostamme (Hepr. 8:10-13).

Meidän tulee palvoa Herraa, meidän Jumalaamme (5. Moos. 26:10; 1. Sam. 1:3, 15:25). Tämä Jumala on ainoa tosi Jumala, joka on Jumala Isä. Ikuisen elämän edellytys on, että tunnemme Hänet ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen (Joh. 17:3). Me annamme Herralle kunnian Hänen nimestään; me palvomme Herraa pyhissä vaatteissa (Ps. 29:2, 96:9). Koko maa palvoo Häntä ja laulaa ylistystä Hänen nimelleen (Ps. 66:4). Tämä on profetia, joka tulee toteutumaan. Kaikki kansat, jotka Hän on luonut, tulevat ja kumartavat vapisten (Ps. 96:9) Hänen edessään, ylistämällä Hänen nimeään, sillä Hän yksin on Jumala (Ps. 86:9-10), Herra, meidän luojamme. Hän on meidän Jumalamme, ja me olemme Hänen kätensä lampaat (Ps. 95:6-7). Hän on pyhä (Ps. 99:5,9). Ymmärrys siitä, ketä palvomme, ilmenee myös kahdessa merkissä, jotka yhdessä Jumalan luonteen ymmärtämisen kanssa muodostavat perustan valittujen sinetöimiselle. Nämä kaksi merkkiä ovat:

1. Sapatti (2. Moos. 20:8,10,11; 5. Moos. 5:12). Sapatti on merkki meidän ja Jumalan välillä, joka tekee meidät pyhiksi (2. Moos. 31:12-14); ja

2. Pääsiäinen. Pääsiäinen on merkki tai sinetti, jossa 2. Moos. 13:9,16 mukaan pääsiäinen, mukaan lukien happamattoman leivän juhla, on merkki Herran laista (5. Moos. 6:8) ja Hänen lunastuksestaan Israelille (5. Moos. 6:10), joka Uuden testamentin mukaan ulottuu kaikkiin Kristuksessa oleviin (Room. 9:6, 11:25-26).

Nämä lain merkit, sapatti ja pääsiäinen, on tarkoitettu erityisesti suojaamaan epäjumalanpalvonnalta (5. Moos. 11:16). Nämä kaksi merkkiä ovat sinetti Herran valittujen kädessä ja otsassa, ja ne muodostavat yhdessä Pyhän Hengen kanssa perustan 144 000:n sinetöimiselle viimeisinä päivinä Ilm. 7:3. Ne johtavat muihin pyhiin päiviin.

Kristus sanoi: Sinun tulee palvoa Herraa, sinun Jumalaasi, ja häntä ainoaa sinun tulee palvoa (tai palvella) (Matt. 4:10; Luuk. 4:8). Näin ollen palveleminen on raamatullisessa mielessä palvontaa.

Jumalan palvonta ihmisten käskyjen kautta on turhaa palvontaa (Matt. 15:8-9). Sillä Isä haluaa, että ihmiset palvovat Häntä hengessä ja totuudessa (Joh. 4:21-24). Sillä me olemme todellinen ympärileikkaus, jotka palvomme Jumalaa hengessä ja kirkkaudessa Kristuksessa Jeesuksessa (Fil. 3:3). Kaikki vanhinten neuvosto, Kristus mukaan lukien, palvoo Jumalaa, joka on luonut kaiken ja jonka tahdosta kaikki on luotu ja olemassa (Ilm. 4:10). Kristuksen käskystä, sekä laissa (2. Moos. 20:3) että ilmestyksessä, me palvomme Jumalaa (Ilm. 22:9).

3.1.1.2 Rukouksen kohde

Ihmiskunta rukoilee Herraa Jumalaa (Ps. 39:12, 54:2), joka kuulee. Mitä tahansa pyydät rukouksessa, sen saat, jos sinulla on uskoa (Matt. 21:22). Kristus oli ihmiskunnalle esimerkki rukouksesta hänen Jumalalleen ja meidän Jumalallemme, joka on Isä (Luuk. 6:12). Esimerkki siitä, kuinka rukoilla, löytyy Herran rukouksesta, joka on Kristuksen antama malli rukouksen rakenteesta (Luuk. 11:2-4).

Valittujen ja palvelutyön ensisijainen tavoite on rukous ja palvelutyö tai sanan palveleminen (Apt. 6:4). Vanhinten neuvostolle on annettu vastuu valvoa pyhien rukouksia (Ilm. 5:8).

3.1.1.3 Yksilöllinen ja yhteinen rukoilu toisten puolesta

Yhteinen rukoilu on apostolien esimerkki (Apt. 1:14). Koko kirkko on ottanut tämän tavan käyttöön (Apt. 12:5).

Rukous ei ole vain kirkon asia, vaan se on tarkoitettu niille, joilla on innokkuutta, mutta jotka eivät ole valaistuneita eivätkä alistu Jumalan vanhurskaudelle. Kristus on lain päämäärä (tai tavoite), jotta jokainen, jolla on usko, voisi tulla vanhurskaaksi (Room. 10:1-4).

Rukous tuo apua. Monien rukousten vastauksena saadut siunaukset on aiheellista kiittää, myös monilla rukouksilla (2. Kor. 1:11). Rukouksen on oltava hengessä (Ef. 6:18). Sen on oltava sinnikästä rukousta (Kol. 4:2-4), ja se auttaa pysymään lujana totuudessa ja vanhurskaudessa (Ef. 6:14).

Vanhurskaan ihmisen rukous on vaikutukseltaan erittäin voimakas. Uskon rukous parantaa sairaat ja varmistaa syntien anteeksiannon. Siksi tunnustamme syntimme toisillemme ja rukoilemme toisillemme, jotta voimme tulla parannetuiksi (Jaak. 5:15-16).

3.2 Pelastuksen ja lain välinen suhde

3.2.1 Jumala on meidän kallio

Jumala on meidän kallio, voimamme ja pelastuksemme, johon me turvaamme (Ps. 18:1-2). Me luotamme Häneen emmekä pelkää (Jes. 12:2). Pelastuksen tuntemus on Kristuksen ja profeettojen tehtävä (Luuk. 1:77). Tämä tuntemus ulottuu kirkkoon, jossa pyhät ovat Jumalan salaisuuksien hoitajia (1. Kor. 4:1). Pelastus on juutalaisilta (Joh. 4:22), mutta se laajeni Kristuksessa niihin, jotka palvovat Jumalaa hengessä ja totuudessa (Joh. 4:23-24). Ei ole muuta nimeä taivaan alla ihmisille annettu, jonka kautta me voimme pelastua (Apt. 4:12) . Pelastus annettiin siis evankeliumin kautta, joka on Jumalan voima pelastukseksi kaikille, jotka uskovat, ensin juutalaisille ja sitten pakanoille. Evankeliumissa Jumalan vanhurskaus paljastuu uskon kautta uskoon, sillä joka uskon kautta on vanhurskas, se elää (Room. 1:14-17) . Jumala ei ole määrännyt ihmiskuntaa vihalle, vaan pelastukselle Jeesuksen Kristuksen kautta (1. Tess. 5:9).

Jumalan ymmärtäminen johtaa jumalalliseen suruun, joka tuottaa pelastukseen johtavan parannuksen (2. Kor. 7:10). Siten evankeliumi on totuuden sana ja siten pelastuksen evankeliumi, joka johtaa parannuksen tehneiden sinetöimiseen Pyhällä Hengellä (Ef. 1:13) . Pelastus saadaan pyhistä kirjoituksista eli Raamatusta. Jumalan innoittamana Raamattu voi opettaa katuvaisia pelastukseen uskon kautta Jeesukseen Kristukseen (2. Tim. 3:15-16). Vaikka hän oli Poika, hän oppi kuuliaisuuden kärsimyksensä kautta. Tullessaan täydelliseksi hänestä tuli ikuisen pelastuksen lähde kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaisia (Heb. 5:8-9).

Siten hänet uhrattiin kerran syntien vuoksi ja hän ilmestyy toisen kerran, ei syntien vuoksi, vaan pelastamaan niitä, jotka häntä innokkaasti odottavat (Hepr. 9:28). Pelastus on siis yhteistä kaikille ja se on kerran ja lopullisesti annettu pyhille (Juud. 3). Siten ei ole olemassa muuta ilmoitusta kuin se, jonka Jumala antoi Jeesukselle Kristukselle ja joka välitettiin Johannekselle. Kaikki, mitä ihmiskunnan pelastukseen tarvitaan, sisältyy Raamattuun. Pelastus, voima ja kunnia kuuluvat Jumalalle, ja Hän on ilmoittanut ne palvelijoilleen Kristuksen kautta, eikä niitä saa muuttaa (Ilm. 22:18-19).

Pyhien lopullinen sinetöinti tapahtuu siis Pyhän Hengen kautta, joka perustuu Jumalan lakiin, joka on ilmoitettu Raamatussa Vanhan testamentin alusta alkaen lain ilmoituksella.

Kristus antoi lain Siinailla liiton tai läsnäolon enkelinä, Jahven enkelinä. Hän sanoi, että

... ennen kuin taivas ja maa katoavat, ei yksi ainoa kirjain tai piste lakkaa laista, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Joka siis rikkoo yhdenkin näistä pienimmistä käskyistä ja opettaa ihmisiä niin tekemään, se on pienin taivasten valtakunnassa; mutta joka niitä tekee ja opettaa, se on suuri taivasten valtakunnassa ... (Matt. 5:18-19).

Kristus ei siis millään tavalla heikentänyt lakia. Hän noudatti lakia ja käski ihmisiä tekemään samoin. Laki ja profeetat olivat voimassa Johanneksen aikaan asti. Johanneksen jälkeen julistetaan hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokainen pääsee sinne väkisin (tai pakotetaan sinne) (Luuk. 16:16).

Mutta helpompi on taivaan ja maan kadota kuin yksi lain piste menettää voimansa (Luuk. 16:16-17).

Laki annettiin Mooseksen kautta, mutta sitä ei noudatettu (Joh. 7:19). Ne, jotka tekevät syntiä ilman lakia, menehtyvät ilman lakia. Ne, jotka tekevät syntiä lain alla, menehtyvät lain alla (Room. 2:12), sillä synti on laittomuus tai lain rikkominen (1. Joh. 3:4). Ympärileikkaus on sydämen asia, ja lain periaatteiden noudattaminen on ympärileikkauksen mittari. Se, joka noudattaa lakia, on sydämeltään ympärileikattu, kun taas se, joka on ympärileikattu mutta ei noudata lakia, on kuin uskoton. Juutalaiset ovat niitä, jotka noudattavat lakia sydämestään, koska he ovat sisäisesti juutalaisia. Kuitenkin ne, jotka sanovat olevansa juutalaisia, mutta eivät ole, joutuvat tuomittaviksi (Ilm. 3:9) ja joutuvat kumartamaan pyhien edessä. (Tämä kumartaminen on käännetty myös sanalla palvonta ja sitä sovelletaan Kristukseen ja valittuihin).

Laki on pyhä ja käskyt ovat pyhiä, oikeita ja hyviä (Room. 7:12). Laki ei siis aiheuta kuolemaa, vaan pikemminkin synti, joka on lain rikkominen, vaikuttaa yksilössä (Room. 7:13).

Laki on hengellinen, mutta ihmiskunta on lihallinen, myyty synnin alle (Room. 7:14). Todella kääntynyt ihminen iloitsee Jumalan laista sisimmässään (Ps. 119:1ff.; Room. 7:22). Sillä laki johtaa ihmiset Kristukseen, joka on lain päämäärä (Room. 10:4). Hengen johdatus vapauttaa yksilön lain alaisuudesta (Gal. 5:18). Ei siksi, että se poistaisi lain, vaan pikemminkin siksi, että se mahdollistaa lain noudattamisen sisäisestä halusta ja oikeasta toiminnasta, joka on osa luontoamme (Heb. 8:10-13). Jumalan lakia noudatetaan uskon kautta, ei tekojen kautta (Room. 9:32) . Käskyjen noudattaminen on välttämätön edellytys Pyhän Hengen säilyttämiselle, joka asuu niissä, jotka noudattavat Jumalan käskyjä (1. Joh. 3:24; Ap. t. 5:32). Siksi on mahdotonta olla kristitty ja rakastaa Jumalaa ja Kristusta noudattamatta lakia. Tähän kuuluu välttämättä myös neljännen käskyn mukainen sapatin noudattaminen.

3.2.2 Pelastus armosta

Jumalan armo on ilmestynyt kaikkien ihmisten pelastukseksi, opettamalla meitä luopumaan kaikista epäuskonnollisista ja maallisista himoista ja elämään raittiisti, oikeamielisesti ja jumalisesti tässä maailmassa, odottaen siunattua toivoamme ja suuren Jumalan ja meidän pelastajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä (Tit. 2:11, ks. Marshallin RSV Interlinear Greek-English New Testament). Kristus on siis suuren Jumalan, joka on meidän pelastajamme, kirkkauden ilmestyminen (Tit. 2:10). Armo on siis Jeesuksen Kristuksen toiminnan tulos.

Kirkko on Jumalan voiman suojeluksessa uskon kautta pelastuksen vuoksi, joka on valmis paljastumaan viimeisenä aikana (1. Piet. 1:5). Uskon tulos on sielun pelastus. Profeetat profetoivat pelastuksesta, mutta eivät tienneet Messiaan aikaa tai henkilöä, kun he ennustivat hänen kärsimystään ja sitä seuraavaa kirkkautta (1. Piet. 1:9-10).

Synti tuli maailmaan Aadamin kautta ja hallitsi Aadamista Moosekseen asti. Kuolema oli synnin seuraus (Room. 5:12). Synti oli olemassa jo ennen kuin laki annettiin Moosekselle (Room. 5:13). Näin ollen lain seuraukset olivat jo tiedossa Aadamista lähtien, sillä syntiä ei lasketa, jos lakia ei ole. Armo oli siten runsas, koska ihminen lunastettiin synnistä ja laista. Missä synti lisääntyi, lain alla, armo oli runsas (Room. 5:15-21). Yhden ihmisen kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi armosta, joka hallitsee vanhurskauden kautta iankaikkiseen elämään voidellussa Jeesuksessa (Room. 5:20-21).

Siten ei ole tuomitsemista niille, jotka ovat Kristuksessa (Room. 8:1). Laki täyttyy siis meissä, jotka vaellamme Hengen mukaan (Room. 8:4).

Henki ohjaa mielen sen tarkoituksen mukaisesti (Room. 8:5). Lihalle suuntautunut mieli on vihamielinen Jumalaa kohtaan. Se ei alistu Jumalan lakiin eikä todellakaan voi alistua lakiin (Room. 8:7). Siten lihallinen tai kääntymätön mieli tunnistetaan sen vastustuksesta Jumalan lakien noudattamista kohtaan.

Hänen Henki, joka herätti Kristuksen kuolleista, elää kristityssä ja antaa elämän Hengen kautta, joka asuu yksilössä (Room. 8:11). Kaikki, joita Jumalan Henki johdattaa, ovat Jumalan lapsia (Room. 8:14), ja tämä on Jumalan armosta. Laki annettiin Mooseksen kautta, armo ja totuus tulivat Jeesuksen Kristuksen kautta (Joh. 1:17). Siksi me huudamme Abba tai Isä ja kehitämme samaa poikaisuutta (Room. 8:15), joka annettiin veljellemme Jeesukselle Kristukselle.

Laki itsessään ei anna vanhurskauttamista. Ihminen vanhurskautetaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen (Gal. 2:16). He elävät uskon kautta Jumalan Poikaan (Gal. 2:20). Lain kautta me kuolemme laille, jotta voisimme elää Jumalalle (Gal. 2:19). Mutta emme mitätöi Jumalan armoa pitämällä lakia, koska emme ole vanhurskautettuja lain kautta (Gal. 2:21). Noudatamme lakia, koska Henki ohjaa meitä ja laki on peräisin Jumalan luonteesta, jonka olemme pukeutuneet ja josta olemme osallisia (2. Piet. 1:4), kuten Kristuskin.

Meidät pelastetaan ei lain, vaan Jeesuksen Kristuksen armon kautta (Apt. 15:11). Synti ei hallitse valittuja, koska he eivät ole lain alla vaan armon alla ja ovat Jumalan orjia (Room. 6:14,15). Emme kuitenkaan tee syntiä rikkomalla lakia, koska olemme Jumalan ja vanhurskauden orjia, emme synnin, ja olemme sydämestämme tottelevaisia sille opetukselle, johon olemme sitoutuneet (Room. 6:17-18). Kun ennen olimme kuolleet rikkomuksiemme vuoksi, nyt olemme armosta elävöitettyjä yhdessä Kristuksen kanssa (Ef. 2:5). Meidät on herätetty ja asetettu istumaan Kristuksen kanssa taivaallisissa paikoissa, jotta Jumala voisi tulevina aikakausina osoittaa meille Kristuksen Jeesuksen kautta armonsa ja ystävällisyytensä laajuuden ja rikkauden (Ef. 2:6-7). Sillä armosta olemme pelastetut uskon kautta. Tämä ei ole ihmisen teko, vaan se on Jumalan lahja, eikä se perustu tekoihin, jotta kukaan ei voi kerskailla (Ef. 2:9). Siten me pidämme lakia Jumalan Hengen kautta armosta.

3.2.3 Lain mukainen velvollisuus

On olemassa jatkuva velvollisuus noudattaa lakia, joka ei katoa eikä muutu, kuten olemme nähneet (Matt. 5:18; Luuk. 16:17). Juutalaiset eivät noudattaneet lakia oikein Kristuksen aikana (Joh. 7:19), vaan se muuttui perinteiden vaikutuksesta (Matt. 15:2-3,6; Mark. 7:3,5,8-9,13) rasitteeksi tai ikeeksi, jonka juutalaiset opettajat asettivat ihmisille, ja he koettelivat Jumalaa (Apt. 15:10).

Ylhäältä on annettu jatkuva velvollisuus noudattaa Jumalan käskyjä. Se on voimassa ja pysyy voimassa ihmiskunnan olemassaolon loppuun asti.

3.2.3.1 Miksi kristityt noudattavat lakia

Kristityt pelastuvat armosta, eivät laista. Miksi sitten on itsestään selvää, että he tunnustavat ja noudattavat lakia? Koska:

Jumalan laki on peräisin Hänen luonteensa pysyvästä hyvyydestä.

Jumalan laki on peräisin Jumalan luonteesta ja on siten ikuinen, koska Jumala itse on muuttumaton ja olemukseltaan hyvä, lopullisen hyvyyden keskipiste. Markuksen evankeliumissa 10:18 Kristus sanoi: Miksi kutsut minua hyväksi? Vain Jumala on hyvä tai Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä elämään, pidä käskyt (Matt. 19:17). Jumalan hyvyys johtaa meidät kaikki parannukseen (Room. 2:4). Jumalan luonne on muuttumatonta hyvyyttä. Taivaalliset joukot ovat osa Hänen luonnettaan. Siten heistä tulee jumalallisen luonteen ja hyvyyden mukaisia.

Tällä tavalla Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti (aioonas) (Hepr. 13:8). Valitut, osallistumalla jumalalliseen luonteeseen (2. Piet. 1:4), tulevat osaksi jumalallista pappeutta, Melkisedekin pappeutta, joka on siirtymätön (aparabaton) tai muuttumaton ikuisesti (aioona) (Hepr. 7:24). Kristus pystyy pelastamaan kokonaan ne, jotka lähestyvät Jumalaa hänen kauttaan (ks. Hepr. 7:25 Marshallin kreikka-englanti-interlineaarinen). Mutta hän ei ole palvonnan kohde eikä Jumala, joka määrää tahdostaan.

Jumalan lakia on noudatettava uskossa eikä teoissa (Room. 9:32). Meillä on uusi liitto, jossa Herra vahvistaa lakinsa mielessämme ja kirjoittaa ne sydämiimme. Hän on meidän Jumalamme ja me olemme Hänen palvelijoitaan, palvomme Häntä noudattamalla Hänen lakejaan luonteessamme (Heb. 8:10-13). Siten ulkoiset merkit eivät merkitse mitään. Se, että pidämme Jumalan käskyt sisällämme, ympärileikkaa meidät (1. Kor. 7:19) kristittyinä ja hengellisen Israelin jäseninä. Ne, jotka pitävät Jumalan käskyt, raivostuttavat lohikäärmeen. Jumalan käskyjen noudattaminen tunnistaa heidät vainoissa (Ilm. 12:17). Nämä ovat pyhät, jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja kestävät (Ilm. 14:12).

3.3.2. Kristityt Jumalan temppelinä

Pyhät ovat Jumalan temppeli tai pyhäkkö, naos, ja Jumalan Henki asuu heissä. Jos joku tuhoaa Jumalan temppelin, Jumala tuhoaa hänet. Sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja me olemme se temppeli (1. Kor. 3:16-17). Tästä syystä kristityillä on velvollisuus pitää oma ruumiinsa terveessä kunnossa, jotta se olisi sopiva astia Jumalan Hengelle. Sillä Jumala on sanonut, että Hän asuu meissä, liikkuu keskuudessamme ja on meidän Jumalamme. Meidän on pysyttävä pyhinä ja erillisinä. Jumala on meidän Isämme ja me olemme Hänen lapsiaan (2. Kor. 6:16-18 lainaa vapaasti useita Vanhan testamentin tekstejä; 3. Moos. 26:12; Hes. 37:27; Jes. 52:11; 2. Sam. 7:14).

Tästä syystä kristittyjen ei tule mennä avioliittoon epäuskoisten kanssa (2. Kor. 6:14). Heidän tulee puhdistaa itsensä kaikesta ruumiin ja hengen saastumisesta ja tehdä pyhyys täydelliseksi Jumalan pelossa (2. Kor. 7:1). He ovat siis valittuja alusta alkaen ja pelastettuja Pyhän Hengen pyhittämisen ja totuuden uskon kautta (2. Tess. 2:14). Totuus on siis välttämätöntä mielenterveydelle ja valittujen merkki. Tästä kehityksestä voidaan nähdä, että Raamatun yleisillä laeilla on erityinen merkitys ja tarkoitus. Jumalan temppelin mittaaminen tapahtuu näiden lakien mukaisesti (Ilm. 11:1).

3.2.4 Kymmenen käskyä

Kirkko on sitoutunut noudattamaan kymmenen käskyä, jotka löytyvät 2. Mooseksen kirjasta 20:1-17 ja 5. Mooseksen kirjasta 5:6-21.

Ensimmäinen käsky on

Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka toin sinut pois Egyptin maasta, orjuuden talosta. Sinulla ei saa olla muita jumalia minun edessäni.

Jumala Isä on ainoa tosi Jumala (Joh. 17:3), eikä ole olemassa mitään elohimia, joka olisi Hänen edessään tai Hänen vertaisensa. On kiellettyä palvoa tai rukoilla mitään muuta olentoa, mukaan lukien Jeesus Kristus.

Toinen käsky on

Älä tee itsellesi veistettyä kuvaa, äläkä mitään kuvaa siitä, mikä on taivaassa ylhäällä, tai maan päällä, tai maan alla vedessä. Älä kumartu niiden edessä äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka rankaisee isien vääryydestä lapsia kolmanteen ja neljänteen polveen, jotka minua vihaavat, mutta osoitan laupeuden niille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

Siksi on kiellettyä tehdä minkäänlaisia kuvia tai esineitä, joita käytetään uskonnollisessa palvonnassa tai symboliikassa. Ristiinnaulittu Jeesus on siis kielletty symboli kirkossa.

Käskyt itsessään ovat osa uskonnollisen järjestelmän tunnusmerkkejä ja ovat siten vakiintuneita.

Kolmas käsky on

Älä käytä Herran, sinun Jumalasi, nimeä turhaan, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää hänen nimeään turhaan.

Herran Jumalan nimi antaa auktoriteettia, ja siksi tämä laki ei koske vain yksinkertaista jumalanpilkkaa, vaan ulottuu myös kirkon auktoriteetin väärinkäyttöön ja kaikkiin niihin, jotka väittävät toimivansa Jumalan ohjauksessa Jeesuksen Kristuksen kautta.

Neljäs käsky on

Muista lepopäivä, että pidät sen pyhänä. Kuusi päivää sinä teet työtä ja teet kaikki työsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, lepopäivä; sinä et tee mitään työtä, et sinä, et sinun poikasi, et sinun tyttäresi, et sinun palvelijasi, et sinun palvelijattaresi, et sinun karjasi, etkä sinun porttisi sisällä oleva muukalainen. sillä kuudessa päivässä Herra teki taivaan ja maan, meren ja kaiken, mikä niissä on, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä; sen vuoksi Herra siunasi sapattipäivän ja pyhitti sen.

Seitsemäs päivä, sapattipäivä, on siis uskon kannalta pakollinen. Kukaan kristitty ei voi palvella Jumalaa ja jättää kunnioittamatta sapattia, joka nykyisessä kalenterissa tunnetaan lauantaina. Toisen palvontapäivän asettaminen seitsemännen päivän sijaan ei ainoastaan riko tätä käskyä, vaan siitä tulee itsekin epäjumalanpalvonnan symboli, joka on vastoin Jumalan nimenomaista tahtoa. Se on kapinallinen teko ja siten noituuden veroinen (1. Sam. 15:23). Yhdessä toisen käskyn kanssa, joka vahvistaa neljännen käskyn, se muuttuu epäjumalanpalvonnaksi. Kalenterin käyttöönotto, jossa viikkoa mukautetaan vuorotteluperiaatteella, on sama asia.

Nämä neljä ensimmäistä käskyä määrittelevät ihmisen suhteen Jumalaan ja ne on tunnistettu lain ensimmäisenä ja tärkeimpänä pääkohdana, nimittäin: Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko mielestäsi (ja kaikella voimallasi, Mark. 12:30). Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky (Matt. 22:37-38).

Absoluuttinen samaistuminen Jumalaan johtuu näiden käskyjen uskollisesta noudattamisesta ja niiden vastaisten tekojen välttämisestä.

Toinen suuri käsky on

Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Ei ole muuta käskyä suurempaa kuin nämä (Matt. 22:39; Mark. 12:31).

Toinen suuri käsky on sisällytetty kymmenen käskyn kuuden viimeisen käskyn mukaisiin suhteisiin, jotka liittyvät ihmiskuntaan.

Viides käsky on

Kunnioita isääsi ja äitiäsi, jotta sinulla olisi pitkä elämä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.

Perhesuhteet ovat kaikkien kansojen perustava rakennuspalikka ja heijastavat asenteita, jotka ilmenevät laajemmassa uskonnollisessa rakenteessa.

Kuudes käsky on

Älä tapa.

Kristittyjä tuomitaan korkeamman lain mukaan, jonka mukaan he eivät saa olla vihaisia veljilleen. Vihan kantaminen on väkivaltaa lähimmäistä kohtaan. Jokainen, joka on vihainen veljelleen, on tuomion alainen; jokainen, joka loukkaa veljeään, on neuvoston alainen, ja jokainen, joka sanoo: ”Sinä typerys!”, on Gehennaan (eli hautaan tai helvettiin) tuomittu (Mat. 5:22).

Seitsemäs käsky on

Älä tee aviorikosta.

Kristittyjä tuomitaan korkeamman lain mukaan, joka kieltää himoitsemasta toista henkilöä, joka ei ole heidän puolisonsa (Matt. 5:28).

Kahdeksas käsky on

Älä varasta.

Varastaminen on väkivaltaa lähimmäistäsi kohtaan ja rikkoo suhteesi Jumalaan.

Yhdeksäs käsky on

Älä anna väärää todistusta lähimmäistäsi vastaan.

Vanhurskaus ja oikeudenmukaisuus ovat pohjimmiltaan samoja käsitteitä, sillä ne ovat sama sana hepreassa. Siksi kristitty ei voi olla vanhurskas ilman oikeudenmukaisuutta. Oikeudenmukaisuuden vääristäminen väärällä todistuksella häiritsee kristityn pelastusta.

Kymmenes käsky on

Älä himoita naapurisi taloa; älä himoita naapurisi vaimoa, palvelijaa, palvelijattaria, härkää, aasia tai mitään, mikä on naapurisi omaa.

Himo on prosessi, jossa aineelliset hyödykkeet tai seksuaalinen suhde asetetaan tärkeämmäksi kuin suhde Jumalaan. Tässä mielessä se on epäjumalanpalvontaa. Se asettaa toisen kohteen halun kohteeksi ja on ristiriidassa muiden käskyjen kanssa. Tässä mielessä käskyt ovat ympyränmuotoisia, sillä himo on esiaste muiden käskyjen rikkomiselle, ja siten yhden lain osan rikkominen rikkoo koko lain. Sillä ei siis ole suhteellisuutta. Synti on lain rikkominen. Kristus selitti lain todellisen merkityksen Matteuksen evankeliumissa 5:21-48, jossa käsitellään 2. Mooseksen kirjan 20:13, 5. Mooseksen kirjan 5:17, 16:18 ja myös Luukkaan evankeliumin 12:57-59.

Kaikkien vanhempien tulee opettaa käskyjä lapsilleen jatkuvasti. Niiden tulee olla merkkinä kädessä ja otsassa (ajatuksissa ja teoissa) ja sijoitettuna talon ovenpieliin (5. Moos. 11:18-20).

3.2.5 Muut ihmisen käyttäytymistä säätelevät lait

3.2.5.1 Ruokaa koskevat lait

Ruokaa koskevat lait löytyvät 3. Mooseksen kirjasta 11:1-47 ja 5. Mooseksen kirjasta 14:4-21. Ne perustuvat ihmiskehon sääntelyyn terveydellisessä tilassa ja terveisiin fyysisiin periaatteisiin. Käsky on olla pyhä ja tehdä kehosta sopiva astia Pyhälle Hengelle. Ruokaa koskevilla laeilla on vankka tieteellinen perusta. Veren nauttiminen on kielletty 5. Moos. 12:16:ssa ja yhdessä rasvan kanssa 3. Moos. 3:17:ssa. Mitään, mikä on kuollut itsestään tai revitty, ei saa syödä (Hes. 44:31). Hedelmien syömistä koskevat kiellot löytyvät 3. Mooseksen kirjan 19:23-26. Näillä laeilla on hengellisiä vaikutuksia.

3.2.5.2 Sapatti

Seitsemäs päivä, sapatti, on pidettävä (2. Moos. 20:8-11; 5. Moos. 5:12-15) Herran nimenomaisena käskynä ja yhtenä kymmenestä käskystä. Nämä ovat kaikille ihmisille ikuisesti rikkomattomia säädöksiä. Sapatti on pyhä. Jokainen, joka rikkoo sapattia, kärsii kuoleman ja erotetaan kansastaan (2. Moos. 31:14-15). Se on ikuinen liitto Israelin kansan kanssa ja ikuinen merkki heidän ja Jumalan välillä, joka tunnustaa Jumalan luojaksi (2. Moos. 31:15-16). Kaikki kristityt ovat hengellistä Israelia, ja kaikki pakanat tulevat lopulta Israelin kansaan. Siksi sapatti on merkki Jumalan ja Hänen kansansa välillä kaikkina aikoina. Rangaistus sapatin häpäisemisestä on kuolema, joka merkitsee Pyhän Hengen menettämistä ja joutumista toiseen ylösnousemukseen (ks. Ilm. 20:5). Sapatti on ilo ja sitä on kunnioitettava Herran pyhänä päivänä. Se ei ole tyhjänpäiväinen huvipäivä, vaan pyhä kokous (Jes. 58:13-14). Silloin ei saa tehdä työtä eikä kantaa taakkoja (Jer. 17:21-22).

Meidän Herramme piti sapattia elinaikanaan (Mark. 6:2). Apostolit pitivät sapattia (ja pyhiä päiviä), ja meidänkin tulee pitää sapattia. Herra ottaa sapattia, uusikuuta ja pyhiä päiviä uudelleen käyttöön lain voimalla tuhatvuotisessa lopun ajan palautuksessa Messiaan hallinnon alla ja rankaisee kansoja, jotka eivät noudata sitä (Jes. 66:22-23; Sak. 14:16-19).

3.2.5.3 Uudet kuut

Uudet kuut on pidettävä lain mukaan (4. Moos. 10:10, 28:11-15; 1. Aik. 23:31; 2. Aik. 2:4, 8:13, 31:3). Kauppa keskeytetään tänä aikana kuten sapattina (Aamos 8:5). Israel vietti uusikuita (Jes. 1:13-14; Esra 3:5; Neh. 10:33; Ps. 81:3; Hoos. 2:11), kuten myös kirkko vuosisatojen ajan. Kirkko piti uusikuuja sapatin ja pyhien päivien kanssa (Kol. 2:16). Uusikuuja pidetään messiaan palauttamisessa sapattina (Jes. 66:23; Hes. 45:17, 46:1.3.6).

3.2.5.4 Vuotuiset pyhät päivät

Vuotuiset pyhät päivät löytyvät 3. Mooseksen kirjasta 23:1-44 ja 5. Mooseksen kirjasta 16:1-16. Nämä vuotuiset pyhät päivät heijastavat Herran pelastussuunnitelmaa. Pyhät päivät ovat:

* Pääsiäinen ja happamattoman leivän juhla

* Helluntai

* Trumpettijuhla

* Sovituspäivä

* Lehtimajajuhla

* Viimeinen suuri päivä.

Ne ovat pakollisia ja niihin liittyy erityisiä vaatimuksia merkkinä Jumalan ja hänen kansansa välillä. Pyhä päivä käsitellään sapattina.

3.2.5.5 Avioliitto

Avioliitto on pyhä instituutio. Se edustaa Kristuksen ja kirkon liittoa Jumalan alla (Ilm. 19:7,9). Tämä vertaus selitetään Matteuksen evankeliumissa 22:2-14. Se on Kristuksen kanssa etenevä instituutio (Mat. 25:10), joka perustuu hengelliseen valmiuteen. Lopullisen sovinnon jälkeen avioliittoa ei enää ole. Avioliitto on luotu ihmisille, eikä se ole Isäntän instituutio (Matt. 22:30). Siksi, kun ihmiset nousevat kuolleista, he eivät mene naimisiin eivätkä anneta naimisiin (Mark. 12:25). Silloin heidät katsotaan kelvollisiksi saavuttamaan seuraava ikä ylösnousemuksen kautta. Silloin he ovat enkelien veroisia ja Jumalan poikia (Luuk. 20:34-36).

Avioliitto on siis ihmisille tarkoitettu instituutio, joka lakkaa olemasta, kun luomakunnan ihmisvaihe on päättynyt. Aadamin luomisesta lähtien instituutio perustettiin niin, että mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, ja heistä tulee yksi liha (1. Moos. 2:24).

Vaimo on vaimo liiton kautta, ja Herra haluaa siitä jumalallisia jälkeläisiä. Herra vihaa avioeroa, joka on väkivaltaa (Mal. 2:16). Mooses salli avioeron, mutta kristityt eivät saa hylätä puolisoaan, paitsi jos tämä on uskoton (Mat. 5:31-32). Mitä Jumala on yhdistänyt, sitä ihminen ei saa erottaa (Matt. 19:3-12). Jos uskoton puoliso suostuu elämään uskovan puolison kanssa, avioliitto tulee säilyttää (1. Kor. 7:10-16).

3.2.6 Taloudellinen vastuullisuus

3.2.6.1 Jumalaa kohtaan

Taloudelliset velvollisuudet Jumalaa kohtaan löytyvät 5. Mooseksen kirjasta 12:5-19. Jokaisen kristityn velvollisuus on tukea kirkon toimintaa. Periaate on peräisin kymmenyksestä, joka tarjottiin Jumalalle papiston ja leeviläisten kautta Israelin ammatista (5. Moos. 12:9-14) ja joka edelsi temppeliä. Temppelivero kannettiin sovituspäivänä. Vero kannettiin Nehemian kirjan 10:32 mukaisesti. Työ jatkuu Messiaan tuhatvuotisen hallituskauden perustamisen kautta (Mal. 3:1-6). Malakian kirjassa 3:7 Jumala käskee kansan palata Hänen luokseen, ja Hän palaa heidän luokseen. Paluu toteutuu Jumalan työn ja sen rahoittamisen kautta kymmenyksillä (Mal. 3:7). Kymmenysten maksamatta jättäminen rinnastetaan Jumalan ryöstämiseen (Mal. 3:8-10).

Kymmenysten maksaminen, kun sitä noudatetaan kollektiivisesti, varmistaa, että Jumalan työ voi jatkua ja että Jumala puolestaan varmistaa maan hedelmät (Mal. 3:10-12).

Kirkon vastuu Jumalaa kohtaan on peräisin apostoleilta, vaikka sitä ei aina harjoiteta tai se on vapautettu palvelutyöstä (2. Kor. 12:13-18). Kristus lähetti vanhimmat pareittain, ja heidän työnsä tuli tukea seurakunta, jonka kanssa he työskentelivät (Luuk. 10:1-12). Temppelipalveluksessa työskentelevät ja evankeliumia julistavat tulisi tukea evankeliumin avulla (1. Kor. 9:13-14) . Kirkon vastuulla on huolehtia niistä, jotka työskentelevät täysipäiväisesti opetuksen ja evankelioinnin parissa (1. Tim. 5:17-18; vrt. 5. Moos. 24:14-15).

Kymmenykset ovat Jumalalle hyväksyttäviä, paitsi jos ne on nimenomaisesti ilmoitettu olevan peräisin epärehellisestä voitosta tai uhrattu epäjumalille (1. Kor. 10:27). Kymmenykset maksetaan kirkolle, jotta se voi auttaa apua tarvitsevia jäseniään (1. Tim. 5:9-10,16). Kymmenykset kerätään paikallisen konferenssin toimesta, ja kymmenysten kymmenykset maksetaan pääkonferenssille, kuten on määrätty 4. Moos. 18:26 ja Nehem. 10:37-39. Ensimmäisten hedelmien laki edellyttää nopeaa maksua (2. Moos. 22:29). Ensimmäiset hedelmät on tuotava Jumalan eteen heti juhlan alussa, erityisesti sadonkorjuun tai lehtimajajuhlan ensimmäisenä iltana (2. Moos. 23:19). Esikoinen on myös pyhä Herralle (4. Moos. 18:15-18).

3.2.6.2 Toisia kohtaan

Se, joka ei huolehdi sukulaisistaan ja erityisesti omasta perheestään, kieltää uskon ja on pahempi kuin uskoton (1. Tim. 5:8).

Kukaan kristitty ei saa sortaa tai pidättää kenenkään palkkaa (5. Moos. 24:15). Heidän on maksettava kaikki velkansa ja sabbativuonna annettava anteeksi velat, jotka toinen uskovainen on heille velkaa (5. Moos. 15:1-3; Neh. 10:31).

Juhlapäivien kymmenykset on säännelty useissa teksteissä. Toista kymmenystä ei saa kuluttaa kotipaikassa, vaan paikassa, jonka Herra valitsee (5. Moos. 12:17-19).

Sapatin kolmantena vuonna kymmenykset on maksettava köyhien hyvinvoinnin hyväksi (5. Moos. 14:28, 26:12). Kolmannet kymmenysvuodet ovat vuodet 1994-95, 2001-02, 2008-09, 2015-16, 2022-23 ja 2030-31. Pyhä vuosi 2030-31 on uuden juhlavuoden syklin tai uuden vuosituhannen ensimmäinen kolmas kymmenysvuosi. Tämä perustuu Ezequielin kirjan 1:1 mukaisiin juhlavuosien 27–28 ja 77–78 vuosiin. Kolmannen kymmenyksen velvollisuus voidaan poistaa tai muuttaa kirkon perustuslain mukaisesti alueilla, joilla sosiaaliturvajärjestelmä on riittävä.

Sapativuosi on lepopäivä maalle, viinitarhoille ja hedelmätarhoille, jotta köyhät voivat syödä ja luonnon eläimistö voi syödä (2. Moos. 23:10-11). Sapatin vuodet ovat pyhät vuodet 1998–99, 2005–06, 2012–13, 2019–20, 2026–27, ja juhlavuosi on 2027–28.

Se, joka on ystävällinen köyhille, lainaa Herralle, ja Hän maksaa hänelle hänen tekonsa (Snl. 19:17), eikä hän jää puutteeseen (Snl. 28:27), vaan hänellä on aarre taivaassa (Mk. 10:21). Jumala voi antaa sinulle niin, että voit huolehtia kaikista hyvistä teoista, paitsi täyttää pyhien tarpeet, myös ylitsevuotavan kiitollisuuden Jumalalle (2. Kor. 9:6-12).

3.2.7 Sota ja äänestäminen

3.2.7.1 Sota

Pyhät ovat Korkeimman Jumalan pappeja. Kristityn ei sovi ottaa toisen henkeä (2. Moos. 20:13; Matt. 5:38-48; Luuk. 6:27-36). Jos Kristuksen palvelijat olisivat maailmasta, he taistelisivat, jotta heitä ei luovutettaisi maallisille viranomaisille (Joh. 18:36). Vaikka he elävät maailmassa, he eivät käy maallista sotaa (2. Kor. 10:3). Valittujen käyttämillä aseilla on jumalallinen voima tuhota linnoituksia (2. Kor. 10:4). Siksi kristittyjen velvollisuus on tukea maansa hallitusta ja työskennellä rukouksessa ja rehellisessä kuuliaisuudessa kansakuntansa hyvinvoinnin puolesta, jotta Jumala suojelisi heitä voimallaan.

3.2.7.2 Äänestäminen

Kristittyjen tulee noudattaa maan lakeja, paitsi jos ne ovat suorassa ristiriidassa raamatullisten lakien kanssa. Jos laki vaatii äänestämistä, kristityt voivat todistaa uskoaan äänestämällä, jos se ei ole ristiriidassa raamatullisten periaatteiden kanssa. Johtajien valitseminen vaaleilla perustuu 5. Mooseksen kirjan 1:9-14 ja Hoosean kirjan 1:11 lopun ajan tai tuhatvuotisen profetian. Osallistuminen poliittiseen taisteluun nähdään sodankäynnin jatkeena.

Luku 4

Messiasta koskeva oppi

4.1 Kristuksen esiexistenssi

Jeesus Kristus oli esiexistenssi hengellisenä olentona. Hän oli olemassa luomakunnan alusta lähtien (Joh. 1:1) ja oli luomakunnan esikoinen (Kol. 1:15) ja siten Jumalan luomakunnan alku (Ilm. 3:14) . Hän oli se olento, johon Vanhan testamentin viittaa nimellä Jahven enkeli, läsnäolon enkeli tai liiton enkeli. Hän oli enkeli, joka vei Israelin pois Egyptistä ja Punaisenmeren läpi. Hän oli pilvessä oleva enkeli ja enkeli, joka puhui Moosekselle Siinailla (Apt. 7:35-38). Hän oli El Bethel tai El, Jumala tai Jumalan talon ylipappi (1. Moos. 28:17,21-22, 31:11-13; Heb. 3:1). Kristus oli HaElohimin enkeli (1. Moos. 31:11-13) . Hänet nimitettiin elohimiksi hänen elohiminsa (Ps. 45:6-7) toimesta, joka oli Jumala Isä. Hän oli uskollinen sille, joka hänet nimitti, poikana, aivan kuten Mooseskin oli uskollinen Jumalan talossa (Heb. 3:2), mutta palvelijana.

Kristus tuli maailmaan todistamaan totuutta (Joh. 18:37). Hänen valtakuntansa on vielä tulossa maan päälle. Hänet oli määrätty ennen maailman perustamista, mutta hänet ilmutettiin aikojen lopussa meidän vuoksemme (1. Piet. 1:20).

4.2 Ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus

Kristus lähetettiin maailmaan pelastamaan ihmiskunta ottamalla pois maailman synnit (Matt. 1:21, 9:6; Mark. 3:28) karitsana (Ilm. 5:6-8). Hänet surmattiin maailman perustamisesta lähtien Jumalan jumalallisen ennakkotiedon toteuttamiseksi (Ilm. 13:8).

Ellei ihmiskunta usko, että Kristus on Messias, se kuolee synneissään (Joh. 8:24).

Kristus kuoli meidän syntiemme tähden Raamatun mukaisesti, ja hänet haudattiin ja herätettiin kolmantena päivänä Raamatun mukaisesti (1. Kor. 15:3-4), ilmestyen yli viidelle sadalle veljelle (1. Kor. 15:5-6). Kristus oli jo noussut kuolleista ennen sunnuntaita eli viikon ensimmäistä päivää (Joh. 20:1; katso myös kyseenalainen Mk. 16:9-10, huomaa aikamuoto kun hän oli noussut). Hänen sanottiin olleen kolme päivää ja kolme yötä maan sydämessä Jonan merkin tavoin (Matt. 12:39-40; katso myös Luuk. 24:6-8).

Kristus ristiinnaulittiin (Matt. 27:32-50; Mk. 15:24-37; Luuk. 23:33-46; Joh. 19:23-30) noin kolmannella tunnilla, eli klo 9 (Mark. 15:25), yhdeksänteen tuntiin, eli klo 15 (Mark. 15:33), 14. nisania. Ei ole todisteita siitä, oliko kyseessä paalu vai myöhemmin kehittynyt T-risti. Tästä huolimatta ristiä ei pidetä uskon symbolina, vaan se juontaa juurensa muinaisesta ei-kristillisestä taikauskosta.

Kristus ristiinnaulittiin ja nousi kuolleista (Mark. 16:6). Ylösnousemuksensa jälkeen hän nousi Isänsä ja meidän Isämme sekä Jumalansa ja meidän Jumalamme luo (Joh. 20:11-18). Hän istuu Jumalan oikealla puolella, ja enkelit, vallat ja voimat ovat hänelle alamaiset (1. Piet. 3:22).

Kristus antoi kirkolle apostolien kautta vallan antaa anteeksi ja pitää synnit (Joh. 20:22-23).

4.3 Kristuksen toinen tuleminen

Kristus tuli ensin uhraamaan itsensä syntien sovittamiseksi. Hän ei tullut ensin Messias-kuninkaana, ja tämän ymmärsivät väärin hänen aikansa juutalaiset. He odottivat valloittajakuningasta (Matt. 27:11,29,37; Luuk. 23:2-3, 37-38; Joh. 19:14-16) . Siitä huolimatta jotkut tunnustivat hänet Pyhän Hengen kautta Israelin kuninkaaksi (Joh. 1:49, 12:13-15) ja täyttivät näin profetian (Sak. 9:9).

Jeesus tulee takaisin voimassa, taivaan joukot mukanaan (Matt. 25:31) Messias-kuninkaana (Ilm. 17:14). Hänen tulemisensa on selvästi näkyvissä kuin salama taivaalla (Matt. 24:27). Hän hallitsee vallassa yhdessä ylösnousseiden pyhien kanssa (Ilm. 20:4).

Hän tuhoaa syntisen ihmisen tullessaan (2. Tess. 2:8) ja sen jälkeen maailmanvallat. Syntinen mies tulee valtaan Saatanan toiminnan kautta voimalla ja valheellisilla merkeillä ja ihmeillä (2. Tess. 2:9). Tämä luopumus on lähetetty Jumalan temppeliin, koska he eivät rakastaneet totuutta ja siten pelastuneet. Siksi Jumala lähettää heille voimakkaan harhan, jotta he uskoisivat valhetta, koska he eivät alusta alkaen pitäneet kiinni totuudesta (2. Tess. 2:10-12). Herra tuhoaa tämän luopumuksen järjestelmän suunsa henkäyksellä ja ilmestyksellään (2. Tess. 2:8).

4.4 Kristuksen tuhatvuotinen valtakunta

Kristus perustaa tuhatvuotisen valtakunnan tälle planeetalle yhdessä ylösnousseiden pyhien kanssa (Ilm. 20:3-4). Saatana sidotaan tuhanneksi vuodeksi ja suljetaan pohjattomaan kuiluun eli tartaroon, langenneiden enkelien paikkaan (2. Piet. 2:4). Pyhät, jotka on mestattu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja ne, jotka eivät ole palvoneet petoa ja sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa tai käteensä, herätetään kuolleista ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta (Ilm. 20:4). Tämä on ensimmäinen ylösnousemus (Ilm. 20:5). Muut kuolleet eivät herää eloon ennen kuin tuhat vuotta on kulunut (Ilm. 20:5). Tämä on toinen eli yleinen ylösnousemus.

Tämän tuhatvuotisen ajanjakson aikana Kristus perustaa uudelleen valtakunnan Siinain vuorella antamiensa raamatullisten lakien mukaisesti. Tämä tapahtuu siitä päivästä lähtien, kun hän seisoo Öljymäellä (Sak. 14:4,6 ff). Kansat käyvät sotaa Jerusalemia vastaan ja tuhotaan (Sak. 14:12). Kaikki kansojen selviytyjät nousevat joka vuosi ylös palvomaan Herraa Sebaotia ja viettämään lehtimajajuhlaa (Sak. 14:16). Sapattia, uusikuuja ja pyhiä päiviä on pakko noudattaa, ja laki annetaan Jerusalemista. Ne kansat, jotka eivät lähetä lähettiläitään Jerusalemiin lehtimajajuhlaan, eivät saa sadetta oikeaan aikaan (Sak. 14:16-19).

Tuhatvuotisen valtakunnan lopussa Saatana vapautetaan jälleen pettämään kansoja kaikkialla maailmassa (Ilm. 20:7-8). Ne kokoontuvat jälleen taisteluun, mutta tuhotaan tulella (Ilm. 20:9); ja sitten Saatana tuhotaan. Sitten tapahtuu yleinen ylösnousemus ja tuomio (Ilm. 20:13-15).

Luku 5

Pahuuden ongelma

5.1 Pahuuden olemassaolo taivaan joukkojen kapinan kautta

Saatana karkotettiin taivaasta kapinan synnin vuoksi, joka on epäjumalanpalvontaa (tai noituutta, kuten 1. Sam. 15:23 sanoo), koska se pyrkii luomaan tahdon, joka on yhtä suuri tai suurempi kuin Jumala Isän tahdon. . Saatana pyrki asettamaan itsensä yhtä suureksi kuin Korkein tai Jumala Isä. Kristus puolestaan ei pyrkinyt asettamaan itseään Jumalan kanssa yhtä suureksi, vaan alisti tahdonsa (Joh. 4:34).

[Hän] oli Jumalan luonteeltaan, mutta ei pitänyt tasa-arvoisuutta Jumalan kanssa jotain, mitä olisi pitänyt tavoitella. Sen sijaan hän tyhjensi itsensä, otti palvelijan luonteen, tuli ihmisen kaltaiseksi ja näyttäytyi ihmisenä. Hän nöyryytti itsensä ja tuli kuuliaiseksi kuolemaan asti, jopa ristinkuolemaan asti! Siksi Jumala korotti hänet korkeimpaan asemaan ja antoi hänelle nimen, joka on yli kaikkien nimien... (Fil. 2:6)

Niinpä Jumala korotti Kristuksen kuuliaisuuden kautta, koska hän ei pyrkinyt tasa-arvoisuuteen Jumalan kanssa eikä pyrkinyt syrjäyttämään Jumalaa, kuten kolmasosa elohimista ja bene elohimista oli todellakin pyrkinyt tekemään.

Luukkaan evankeliumissa 10:18 Kristus sanoi nähneensä Saatanan putoavan taivaasta kuin salama. Saatana veti kolmasosan taivaan enkeleistä tai tähdistä (Ilm. 12:4). Nämä enkelit heitettiin Saatanan kanssa maan päälle (Ilm. 12:9). Tätä autioitumista symboloi Ilmestyskirjan 8:10 mainitsema autioituminen, jossa kolmas enkeli osoittaa jälleen autioitumisen, jonka aiheutti taivaan joukkojen tähden putoaminen ja joka autioitti kolmanneksen luomakunnasta. Joukko tuhoutui kapinan seurauksena. Joukko on Jumalan tabernaakkelia taivaassa. Kapinan seurauksena kolmasosa tabernaakkelista tuhoutui ja maan järjestelmä pilkkaa Jumalan nimeä ja Hänen asuinpaikkaansa, eli niitä, jotka asuvat taivaassa (Ilm. 13:6) . Näin ollen Jumala asuu sekä taivaallisessa tabernaakkelissa, joka on taivaallinen Host, että valituissa, jotka ovat Jumalan maallinen asuinpaikka.

5.2 Ennalta määräämistä koskevat opit

Jumala avaa Kristuksen kautta, Pyhän Hengen avulla, kaikkien valittujen mielen, alkaen apostoleista, jotta Raamattu voidaan ymmärtää (Luuk. 24:45) . Kristus puhui vertauksin, jotta ne, jotka eivät olleet valittuja, eivät ymmärtäisi. Näin he kääntyisivät ja pelastuisivat (Matt. 13:10-17) ennen kuin he pystyisivät tulemaan tuomion eteen. Jumala on armollinen eikä halua kenenkään menevän hukkaan. Niinpä Hänen jumalallisen ennakkotietonsa mukaan jokainen kutsutaan Hänen tarkoituksensa mukaisesti. Niille, jotka Hän etukäteen tunsi, Hän määräsi ennalta, että heidät muokattaisiin Hänen Poikansa kuvaksi, jotta tämä olisi esikoinen monien veljien joukossa. Ja ne, jotka Hän määräsi ennalta, Hän myös kutsui; ja ne, jotka Hän kutsui, Hän myös vanhurskautti; ja ne, jotka Hän vanhurskautti, Hän myös kirkasti. Mitä me sitten sanomme tähän? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka on meitä vastaan? (Room. 8:28-31).

5.3 Kuolleiden tila

Kuolleiden tila on hiljaisuus (Ps. 115:17) ja pimeys (Ps. 143:3). Ikuisesti olemassa olevaa sielua ei ole. Kaikille ihmisille on yksi kohtalo (Snl. 9:3). Kuolleet eivät tiedä mitään (Snl. 9:5).

Jotkut muinaiset kuolleet eivät nouse kuolleista (Jes. 26:14; ks. Companion Bible -merkinnät ja interlineaariset merkinnät).

Pyhien kuolleet kutsutaan nukkuviksi tai nukkuviksi (ks. Matt. 9:24; Joh. 11:11; 1. Kor. 11:30, 15:6,18,51; 1. Tess. 4:13-15; 2. Piet. 3:4).

5.4 Kuolleiden ylösnousemus

Jumala tekee ihmeitä kuolleiden puolesta, ja kuolleet nousevat ylös ylistämään Häntä (Ps. 88:10). Hänen vakaa rakkautensa julistetaan haudasta (Ps. 88:11), kun kuolleet nousevat ylös. Job tiesi, että hänen lunastajansa elää (Job 19:25) ja että hän lopulta seisoo maan päällä. Kun Job oli tuhottu, hän tiesi, että hän näkisi lihassaan Jumalan, joka olisi hänen puolellaan, ja että hänen silmänsä näkisivät Hänet eikä kenenkään muun silmät (Job 19:25-27).

Kristus herätti kuolleet, jotta me tietäisimme, että hän on Messias (Matt. 11:4-5). Lasarus oli esimerkki tästä voimasta (Joh. 11:11). Tämä käsitys ylösnousemuksesta, joka liitettiin Messiaaseen, oli hyvin tunnettu ja odotettu hänen aikansa viranomaisten keskuudessa (Matt. 14:2).

Oli selvää, että meidän ei pitäisi kaikki nukkua, vaan meidän pitäisi kaikki muuttua viimeisen pasunan soidessa (1. Kor. 15:51) . Näin ollen veljet kulkevat sukupolvien läpi ja nukkuvat pois, mutta viimeisinä päivinä Messias tulee, kun muut pyhät elävät. Näin ollen kaikki muuttuvat kuolemattomiksi hengellisiksi ruumiiksi (1. Kor. 15:44 ff). Ne, jotka ovat nukkuneet pois, herätetään. Ne, jotka ovat elossa ja jäävät jäljelle Herran tulemukseen asti, eivät edellä niitä, jotka ovat nukkuneet pois (1. Tess. 4:13-15). Herra laskeutuu taivaasta arkkienkelin huudolla ja Jumalan pasunan äänellä, ja kuolleet herätetään ensin, ja elävät, jotka ovat jäljellä, tempaistaan yhdessä ylös ja ovat siten aina Herran kanssa (1. Tess. 4:16-17).

Ylösnousemuksesta alkaa pyhien tuhatvuotinen hallituskausi. Pyhät hallitsevat kansoja rautaisella sauvalla (Ilm. 2:26-27).

Ylösnousemuksessa ei ole avioliittoa (Matt. 22:30). Pyhät herätetään hengellisinä olentoina. Kristus kuoli meidän puolestamme, jotta herätessämme unesta voisimme elää hänen kanssaan (1. Tess. 5:10) .

On tärkeää ymmärtää, että vain vanhurskaat kuuluvat ensimmäiseen ylösnousemukseen. Vanhurskaus (zedek) ja oikeudenmukaisuus ovat hepreassa sama sana. Niitä pidetään samana asiana. Siksi katumaton oikeudenmukaisuuden vääristely estää valittuja pääsemästä ensimmäiseen ylösnousemukseen.

5.5 Pahojen rangaistus

Ihmiskunta on alistettu vanhurskaan koulutuksen järjestelmään. Jumalan toiveena on, että kukaan ei menehtyisi, vaan että kaikki tulisivat parannukseen (2. Piet. 3:9).

Jos Jumala ottaisi henkensä takaisin, kaikki menehtyisivät yhdessä ja ihminen palaisi tomuksi (Job 34:15), joten sielua ei ole olemassa.

Koko ihmiskunta, joka ei nouse ensimmäisessä ylösnousemuksessa, joka on parempi ylösnousemus (Hepr. 11:35), nousee kuolleista toisessa ylösnousemuksessa Messiaan tuhatvuotisen hallituskauden jälkeen. Tämä prosessi on tuomion aika, joka näyttää kestävän yli sata vuotta (Jes. 65:20). Tuomion ylösnousemus (Joh. 5:29) on korjaus ja opetus, jotta koko ihmiskunta voisi valmistautua vastaanottamaan iankaikkisen elämän. Tuomion sana (kriseoos) (KJV:ssa käännetty damnation) tarkoittaa päätöstä.

Sen merkitys on korjaus, joka johtuu toimista annetuista mielipiteistä tai päätöksistä. Se voi sisältää rangaistuksen tai koston käsitteen. Kuitenkin yleinen väestö, jolla ei ole ollut mahdollisuutta tuntea Jumalaa, voi tuskin saada rangaistusta siitä. Pahat joutuvat intensiiviseen koulutukseen. Jos he eivät tee parannusta toisen ylösnousemuksen jälkeen annetun sadan vuoden ajan kuluessa, he saavat kuolla ja heidän ruumiinsa tuhotaan Gehenna-tulella (käännetty helvetti) (Matt. 5:22,29,30, 10:28, 18:9, 23:15,33; Mark. 9:43,45,47; Luuk. 12:5; Jaak. 3:6).

Uudessa testamentissa on kolme sanaa, jotka on käännetty sanalla helvetti. Nämä ovat SGD 86 hades, joka vastaa suunnilleen SHD 7585 Sheol, eli kuoppa tai hauta, paikka, johon ruumiit sijoitetaan. Kaksi muuta tekstiä ovat SGD 1067 Gehenna, joka on heprealaista alkuperää ja tarkoittaa Hinnomin laaksoa. Se oli roskakuoppa, jossa Jerusalemin jätteet ja kuolleet eläimet poltettiin. Siksi Kristus käytti sitä kuvaannollisesti viitatessaan kuolleiden hävittämiseen, sekä ruumiin että sielun (Matt. 10:28), tuomion jälkeen. Kolmas on SGD 5020 tartaros, joka on syvyys, johon enkelit suljettiin kapinan jälkeen.

Ikuinen rangaistus (kolasin, rangaistus), johon viitataan Matteuksen evankeliumissa 25:46, on vastakohta ikuiselle elämälle. Se on yksinkertaisesti kuolema. Rangaistuksen merkitys, kuten timoria Heprealaiskirjeen 10:29:ssä, juontuu oikeudenmukaisuuden merkityksestä. 2. Korinttolaiskirjeen 2:6 käyttää sanaa epitimia, joka tulee sanasta esteem (arvostus) ja tarkoittaa kansalaisuutta. Siksi rangaistuksella on tämä merkitys kansalaisuuden arvostuksen menettämisestä.

Siten kuolleille ei ole ikuista kidutuksen paikkaa. Pyhät kutsutaan ensimmäiseen ylösnousemukseen tekemään opetustyötä tuhatvuotisessa valtakunnassa, jotta demonit voitaisiin tuomita heidän tekojensa perusteella ja maailma saisi vertailukohdan, jolla se voisi mitata tuloksia. Nämä eivät kuole siinä mielessä, että heidät tuomitaan nyt. Heitä kutsutaan nukkuviksi.

Muu maailma, joka ei kuulu valittuihin, ei tule tuomituksi nyt. Muu maailma herätetään ja korjataan valvonnan alaisena toisessa ylösnousemuksessa (Ilm. 20:12-13). Toista ylösnousemusta tai rangaistusta ei ole kuin toinen eli yleinen ylösnousemus. Katuville annetaan iankaikkinen elämä ensimmäisen ylösnousemuksen pyhien kanssa, ja katumattomat yksinkertaisesti kuolevat ja heidän ruumiinsa poltetaan. Tämän jälkeen kuoleman ja haudan tai Hadeksen tila tai olotila poistetaan (Ilm. 20:14). Messiaan paluun aikaan elossa olevat jumalattomat tapetaan (Mal. 4:3) ja heidät siirretään toiseen ylösnousemukseen.

Toinen ylösnousemus oli rangaistus, joka langetettiin Juudalle, koska he hylkäsivät Kristuksen. He olivat valtakunnan pojat, jotka heitettiin ulkoiseen pimeyteen (Matt. 8:12). Heidät siirrettiin kansakuntana toiseen ylösnousemukseen sen sijaan, että he olisivat saaneet osan jumalallisesta luonteesta (2. Piet. 1:4) ja ensimmäisestä ylösnousemuksesta. Lukuun ottamatta valittujen joukkoon kuuluvan heimon asemaa (Ilm. 7:5), Juudaa ei valittu osallistumaan ensimmäiseen ylösnousemukseen. Monet ovat kutsutut, mutta harvat ovat valitut tähän tehtävään (Matt. 22:13-14). Monet, jotka kannattavat Kristusta, mutta kohtelevat hänen valittujaansa huonosti tai eivät ole ahkeria (Matt. 25:30), joutuvat itse asiassa toiseen ylösnousemukseen (Matt. 24:51, 25:30), sillä monet jäävät ulkopuolelle (Luuk. 13:26-28) ja jopa ensimmäisessä ylösnousemuksessa olevat siirretään etusijajärjestykseen (Luuk. 13:30).

Luku 6

Kirkko

6.1 Kuka tai mikä on kirkko?

Kristus sanoi, että hän rakentaa kirkonsa kallion päälle ja kuoleman voimat eivät sitä voita (Matt. 16:18). Jumala on kallio, jolle kirkko on rakennettu. Kirkko on joukko yksilöitä. Se ei ole rakennus tai yritysrakenne. Jumalan kirkko on nimi, jolla yksittäisiä kirkkoja kutsutaan (1. Kor. 1:2; 2. Kor. 1:1 ja myös 1. Kor. 11:22 viitaten Korintin kirkkoon). Yhdessä ne tunnetaan yleisesti sekä Jumalan kirkkona (Apt. 20:28; Gal. 1:13; 1. Tim. 3:5) että Jumalan kirkoina (1. Kor. 11:16; 1. Tess. 2:14; 2. Tess. 1:4). 1. Kor. 14:33 viittaa pyhien seurakuntiin, tarkoittaen yksilöitä, joista ne koostuvat. Seurakunnat olivat monipaikkaisia ja kukin oli vastuussa omista asioistaan.

Yksilöt ovat Jumalan kutsumia ja Kristukselle annettuja (Joh. 17:11-12; Heb. 2:13, 9:15). Herra lisää kirkon jäsenten määrää päivittäin pelastettujen mukaan (Apt. 2:47). Kirkot tunnistettiin sijainnin perusteella (Room. 16:1; 1. Kor. 1:2; 1. Tess. 1:1; 2. Tess. 1:1; 1. Piet. 5:13) ja olivat usein pieniä tai kotikirkkoja (Room. 16:5,23; 1. Kor. 16:19; Kol. 4:15; Fil. 1:2) . Kristus asetettiin kaiken pääksi kirkon suhteen (Ef. 1:22). Jumala paljastaa taivaallisille voimille viisautensa kirkon kautta (Ef. 3:10). Kristus on kirkon pää, joka on hänen ruumiinsa, ja se on Kristuksen alainen. Kristus antoi itsensä kirkon puolesta, kuten jokaisen perheen pää on velvollinen tekemään oman perheensä puolesta (Ef. 5:23-26). Kirkon on oltava Kristukselle pyhä ja tahraton, ilman ryppyjä ja virheitä (Ef. 5:27). Kristus ravitsee kirkkoa (Ef. 5:29). Kristus, kirkon pää, oli kuolleista esikoinen, jotta hänellä olisi etusija. Siten kirkko, joka on Kristuksen ruumis, menee naimisiin Kristuksen kanssa ryhmänä ensimmäisessä ylösnousemuksessa, kun sulhanen tulee (Matt. 25:1-10; Kol. 1:18,24). Kirkko koostuu esikoisten kirkosta, ja heidän nimensä on kirjoitettu taivaaseen (Hepr. 12:23). Jumalan huone on elävän Jumalan kirkko, totuuden pilari ja perusta. Siten Jumalan kirkko perustuu totuuteen (1. Tim. 3:15).

6.2 Kirkon organisaatio

Kirkko kokonaisuutena on vastuussa kansansa hyvinvoinnista (1. Tim. 5:16). Tämä tapahtuu paikallisella tasolla.

Kirkkoa paimentavat vanhimmat ja diakonit, jotka veljet ovat valinneet (Apt. 1:22,26, 6:3,5-6, 15:22; 1. Kor. 16:3; 2Kor. 8:19,23) ja jotka rukoilevat ja voitelevat sairaita veljiä Herran nimessä (Jaak. 5:14). Pyhä Henki tekee heistä Jumalan kirkon lauman valvojia (Apt. 20:28). Kirkot ovat hyvin itsenäisiä (3. Joh. 1:9-10). Kirkkojen hallinnolliset tehtävät hoidetaan diakonien ja diakonissien toimesta (Room. 16:1), jotka voivat osoittautua kelvollisiksi tähän tehtävään (Fil. 1:1; 1. Tim. 3:8-13). Kirkossa on erilaisia tehtäviä, mukaan lukien profeetat ja opettajat (Apt. 13:1), sitten ihmeet, parantamiset, avustamiset, hallinto ja kielten moninaisuus (1. Kor. 12:28). Kirkon opetus tapahtuu tunnetuilla kielillä tai järjestetyillä ja ymmärrettävillä kielillä, joita läsnäolijat tulkkaavat (1. Kor. 14:4-5).

Kirkot ovat vastuussa auttamaan niiden opetuslasten tai evankelistojen työtä, jotka on nimitetty työskentelemään yksittäisiä kirkkoja laajemmilla alueilla (Apt. 14:23,27, 15:3,4,22, 18:22, 20:17; 1. Kor. 4:17).

Kristus antoi yksittäisille kirkoille ja niitä johtaville enkeleille erityisiä viestejä, jotka toimivat esimerkkeinä valituille (Ilm. 2:1,8,12,18, 3:1,7,14).

Tuomion ja päivittäisten asioiden ratkaisemisen tehtävät kuuluvat kirkon tavallisille jäsenille, jotta he voivat kehittyä tehtäväänsä Isäntänsä tuomitsemisessa (1. Kor. 6:4).

6.3 Kirkon tavoitteet

Kirkon ensimmäinen tavoite on jatkaa Jumalan valtakunnan evankeliumin julistamista, kuten se annettiin tehtäväksi Jeesukselle Kristukselle (Matt. 4:17, 10:7, 11:1; Mark. 1:38-39; Mark. 3:14, 16:15; Luuk. 4:43, 9:60).

Kirkon tehtävänä on julistaa hyvää sanomaa nöyrille, sitoa särkyneet sydämet, julistaa vapaus vangituille, avata vankila sidotuille (tai haavoittuneille) (Jes. 61:1) ja palauttaa näkö sokeille (Luuk. 4:18). Sen tehtävänä on parantaa sairaita (Luuk. 9:2).

Sen on julistettava Herran otollinen vuosi (Luuk. 4:19) ja todistettava, että Kristus oli Jumalan määräämä elävien ja kuolleiden tuomari (Apt. 10:42).

Seurakuntien ruokkiminen on vanhinten toinen tavoite (Apt. 20:28), jotka pyrkivät opettamaan kaikkialla jokaisessa seurakunnassa (1. Kor. 4:17). 1. Korinttolaiskirjeen 12:28 lahjoja käytetään seurakunnan kehityksen tukemiseen. Näitä hengellisiä lahjoja on kehitettävä innokkaasti seurakunnan kehityksen edistämiseksi (1. Kor. 14:12). Oman talon hallitseminen on opas Jumalan seurakunnan tehokkaaseen hallitsemiseen (1. Tim. 3:5).

6.4 Pyhitys

Ne seurakunnan jäsenet, jotka Pyhä Henki on kutsunut (Room. 15:16) pyhiksi, ovat pyhitetyt (1. Kor. 1:2) Jumala Isän toimesta ja säilyneet Jeesuksessa Kristuksessa (Juud. 1).

Pyhät pyhitetään Jumalan toimesta liiton veren (Hepr. 10:29) ja Jeesuksen Kristuksen ruumiin (Hepr. 10:9-10) kautta. Pyhät pelastuvat sitten kasteessa (1. Kor. 6:11). Pyhä Henki on siis meidän Jumalamme henki, ja Jeesuksen Kristuksen nimen kautta valitut pyhitetään ja pestään hänen uhrillaan, ja he jatkavat uskossa Jumalan kautta (Apt. 26:18).

Valitut saavat anteeksiarmon ja säilyttävät asemansa uskossa, pyhittäen toisensa sekä kirkossa että perheissä (1. Kor. 7:14). . Näin epäuskoinen puoliso ja lapset pyhitetään valituissa. Valitut pyhitetään Kristuksen ruumiiksi, joka on yksi ruumis Kristuksessa (Room. 12:5; 1. Kor. 12:20-27), ja siten pyhitys ei ole riippuvainen yhteisöllisistä rakenteista.

Luku 7

Jumalan valtakunta

7.1 Valtakunnan perustaminen

Jumalan valtakunnan perustaminen ennustettiin poistavan tämän maailman hallitukset Messiaan tulemisen myötä aikakauden lopussa (Dan. 2:44). Kristuksen saarnasi Jumalan valtakuntaa ja sanoi, että se oli lähellä (Mark. 1:14-15). Siten valtakunta on kahdessa vaiheessa: ensinnäkin hengellinen valtakunta ja toiseksi Messiaan alainen fyysinen tuhatvuotinen valtakunta.

7.1.1 Hengellinen valtakunta

Vuoteen 30 jKr. asti vain muutamalle Israelin profeetalle ja johtajalle annettiin Pyhä Henki tiettyä tarkoitusta varten. Mikään muu kansa ei ollut saanut Pyhää Henkeä ennen kuin pakanat otettiin kirkkoon vuonna 30 jKr. Siten kaikki ovat rajoitettuja Ilmestyskirjan 20:4ff:n toiseen eli yleiseen ylösnousemukseen.

Pyhä Henki annettiin ihmiskunnalle Kristuksen kuoleman jälkeen valtakunnan ensimmäisenä vaiheena helluntaina 30 jKr (Apostolien teot 2:1-4), jonka he näkivät tulevan voimalla (Mark. 9:1). Se on otettava vastaan nöyryydellä ja lapsen innolla oppia (Mark. 10:15). Ellei ihminen synny uudesti vedestä ja Hengestä, hän ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa (Joh. 3:3-5).

Jumalan valtakunnan salaisuudet olivat varattuja valituille, ja ymmärrys annetaan Pyhällä Hengellä, joten Raamattu on kirjoitettu vertauksin (Luuk. 8:10). . Jumalan valtakunta ei ole ruokaa ja juomaa, vaan vanhurskaus, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä (Room. 14:17). Se ei ole sanoissa, vaan voimassa (1. Kor. 4:20).

Katumus on ehdoton edellytys valtakuntaan pääsylle. Katuvat syntiset pääsevät valtakuntaan ennen itserakkaita (Matt. 21:31-32). Valittujen kutsuminen tapahtuu yleisen tiedon levittämisen kautta, jota verrataan siemeniin (Matt. 13:3-9). Se levitetään ja vastaanotetaan suurella innolla Hengen kautta (Matt. 13:44-46). Siksi monet ovat kutsutut, mutta vain harvat ovat valitut (Matt. 20:16, 22:14). Kutsu kokoaa yhteen sekä muut että valitut, jotka seulotaan aikakauden lopussa, joko Messiaan tullessa tai, kuolleiden osalta, ylösnousemuksessa (Matt. 13:25-30,36,38-40,47-50). Valitut on ennalta määrätty kutsuttaviksi ja siten vanhurskautettaviksi ja kirkastettaviksi (Room. 8:29).

Kun valtakunta annetaan Pyhän Hengen kautta, se on kuin sinappi, joka kasvaa mahtavaksi puuksi, tai kuin hapatus, joka hapattaa koko leivän (Matt. 13:31-32), jolloin Jumala voi tulla kaikessa kaikeksi (1. Kor. 15:28) (ks. Marshallin Interlinear (Ef. 4:6).

Edellytys on etsiä ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin kaikki muu lisätään teille (Matt. 6:33). Valta demonien yli on merkki Jumalan valtakunnasta yksilössä (Matt. 12:28). Jumalan tahdon toteuttaminen on välttämätön edellytys valtakunnan säilyttämiselle Pyhän Hengen kautta. Jos sitä ei käytetä oikein, se otetaan pois ja annetaan muille, jotka osoittavat sen hedelmät (Matt. 21:31,43).

Valtakunta ei tule havainnoimalla, vaan se on yksilön sisällä (Luuk. 17:20-21). Jumalan valtakunta, jota kutsutaan myös taivasten valtakunnaksi, ei saavuteta tunnustamalla Kristus Herraksi, mikä on yksi valittujen piirre, vaan toteuttamalla Jumalan Isän tahto (Matt. 7:21). Nöyrästi Jumalan tahtoa toteuttamalla ihminen tulee suureksi Jumalan valtakunnassa (Matt. 18:3-4).

Ne, jotka eivät pääse osallisiksi valtakunnasta, mainitaan nimenomaisesti 1. Kor. 6:9-10, Gal. 5:21 ja Ef. 5:5.

7.1.2 Kristuksen tuhatvuotinen hallituskausi

Messiaan tuhatvuotinen hallituskausi mainitaan nimenomaisesti Ilm. 20:2-7. Tuhatvuotista ajanjaksoa kutsutaan tuhatvuotiseksi valtakunnaksi tai chiliadiksi.

7.1.2.1 Messiaan paluu

Raamatun järjestelmän palauttaminen Messiaan tulon kautta löytyy Sakarjan kirjasta 14:4. Kristus sanoi vertauksessa, että hänen täytyi lähteä pois ja sitten palata (Luuk. 19:12).

Messias tulee Öljymäelle. Hän perustaa hallituksensa valittujensa kanssa. Hän rakentaa temppelin uudelleen (Apostolien teot 15:16). Hän ottaa uudelleen käyttöön raamatullisen järjestelmän, mukaan lukien sapatin, uusikuun ja vuotuiset pyhät päivät. Kaikkien kansojen on lähetettävä edustajansa Jerusalemiin lehtimajajuhlaan, tai he eivät saa sadetta oikeaan aikaan (Sak. 14:16-19).

Tuleminen tapahtuu suurten merkkien ja ihmeiden saattelemana, voimassa ja suuressa kunniassa (Matt. 24:27,30; Ilm. 1:7). Hänen paluunsa on ilmeinen ja siihen liittyy taivaallisia merkkejä (Ilm. 6:12). Voimat järkkyvät. Aurinko pimenee ja kuu ei anna valoaan (Matt. 24:29; Ap. t. 2:20) . Hän istuu voiman oikealla puolella ja tulee taivaan pilvissä. Jumala antaa näin Kristukselle voiman (Matt. 26:64; Mark. 14:62; Luuk. 21:27; Ap. t. 1:11).

Kristus tulee arkkienkeli Mikaelin huudolla ja viimeisen trumpetin soidessa (1. Tess. 4:16-17; Ilm. 11:15).

Kun Ihmisen Poika tulee kaikessa kirkkaudessaan, tullakseen kirkastetuksi pyhissään (2. Tess. 1:10), enkelinsä kanssa, hän erottaa ihmiset ja käsittelee heitä (Matt. 25:31-46).

Valitut, Jumalan valtakunnan jäsenet, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen katumuksen ja aikuisten kasteen kautta ja pitäneet käskyt, herätetään kuolleista Kristuksen tullessa. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Muut kuolleet eivät herää eloon ennen tuhatvuotisen valtakunnan loppua. Tämä on toinen ylösnousemus (Ilm. 20:4 ff). Valitut ovat Messiaan tulemisen toivo ja syy (1. Tess. 2:19; Ilm. 22:20). Valitut on vahvistettava moitteettomiksi pyhyydessä, valmiina Kristuksen ja joukkojen tulemiseen (1. Tess. 3:13; 1. Tess. 5:23). Totuuden rakkaus on välttämätöntä pelastukselle (2. Tess. 2:10). Herra surmaa pahan miehen palatessaan suunsa henkäyksellä (2. Tess. 2:8). Kirkkoa kehotetaan pysymään hereillä ja olemaan nukkumatta, koska se ei tiedä, milloin Herra tulee (Mark. 13:35-37; Ilm. 3:3,11). Kristus palaa oikeudenmukaisessa tuomiossa ja käy sotaa kaikkia niitä vastaan, jotka kieltäytyvät noudattamasta Jumalan käskyjä (Ps. 96:13; Ilm. 19:11). Kristus palaa ja käsittelee ihmiskunnan kaikki teot (Ilm. 22:12).

7.1.2.2 Israelin kokoaminen

Messiaan palatessa valitut ja fyysisen Israelin selviytyjät, joista osa käytetään papeina, kootaan Jerusalemiin maan neljästä kolkasta (Jes. 11:12, 66:19-21).

7.1.2.3 Herran päivä

Ennen Herran päivää valittujen keskuudessa tapahtuu kapina tai luopumus, pois kääntyminen (apostasia) totuudesta ja laista. Ilmenee laittomuuden mies (anomias), joka on saanut nimensä siitä, että hän opetuksillaan saa valitut kääntymään pois Jumalan laeista (2. Tess. 2:3-8). Hän istuu Jumalan temppelissä ja kutsutaan Jumalaksi. Messias tappaa hänet tullessaan.

Herra tuhoaa ne, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Tuhoon joutuvat ihmiset joutuvat paniikkiin ja kääntyvät toisiaan vastaan (Sak. 14:12-13). Tämä tapahtuu yllättäen (1. Tess. 5:2).

Tuho traumatisoi maan. Ihmiskunta piiloutuu vuorille ja kallioihin, koska Kristus on tullut vihassaan eikä kukaan voi seistä (Ilm. 6:15-17), kun Jumala vuodattaa trumpetit ja vitsaukset viimeisinä päivinä (Ilm. 8:7-9:21; Ilm. 16:1-20). Herran päivän loppu, joka ulottuu tuhatvuotiseen valtakuntaan, merkitsee maapallon loppua sellaisena kuin me sen tunnemme. Planeetta tuhoutuu tulessa (2. Piet. 3:7-10,12), jolloin kaikki ihmisten asutuksen jäljet häviävät.

Herran päivän koko prosessi on suunnattu maan tuomitsemiseen ja ihmiskunnan korjaamiseen (Juud. 14-16). Ne valitut, jotka ovat tehneet syntiä, palautetaan maailman järjestelmään, jotta he voivat pelastua Herran päivänä, kun heidät korjataan toisessa ylösnousemuksessa (1. Kor. 5:5). Näin ollen on vain kaksi ylösnousemusta.

7.1.3 Jumalan ikuinen valtakunta

7.1.3.1 Jumalan tulo

Kun Kristus on alistanut kaikki hallitsijat ja vallanpitäjät, hän luovuttaa koko järjestelmän takaisin Jumalalle (1. Kor. 15:24,28). Silloin Jumala tulee maan päälle ja siirtää taivaan hallinnon tänne. Koko maa on silloin täynnä Hänen kirkkauttaan (Jes. 6:3), ja Jumala ja Karitsa ovat järjestelmän valot (Ilm. 21:23).

7.1.3.2 Uusi maa ja uusi Jerusalem

Jesaja 65:17 sanoo, että luodaan uudet taivaat ja uusi maa. Israelin siemen pysyy Jumalan edessä tässä uudessa järjestelmässä (Jes. 66:22) tuhatvuotisen valtakunnan loppuun asti, jolloin kaikki liha vanhenee. Jumala asuu Siionissa, ja sitä kutsutaan uskolliseksi kaupungiksi (Sak. 8:3) . Uusi Jerusalem tulee taivaasta (Ilm. 3:12). Tämä uusi Jerusalem on pyhä kaupunki, joka laskeutuu uuden taivaan ja uuden maan luomisen yhteydessä (Ilm. 21:1-4,7,10). Silloin Jumala on kaikkien ihmisten kanssa. Entisiä asioita ei enää muisteta (Jes. 65:17). Odotamme uutta taivasta ja uutta maata, joissa asuu vanhurskaus, lupauksen mukaisesti (2. Piet. 3:13). Monet valituista, jotka voittavat, tulevat olemaan pylväitä uudessa Jumalan temppelissä (Ilm. 3:12). Se on siis hengellinen rakennus.

7.1.3.3 Ihmiskunnan kohtalo

Valituille annetaan hallintaoikeus planeetalle tuhatvuotisen valtakunnan ajaksi (Luuk. 19:17,19), ja he ovat kuin enkelit (Matt. 22:30), perivät maan ja lopulta näkevät Jumalan, ollen Jumalan poikia (Matt. 5:3-11). Tämä asema ulottuu kaikkiin kansoihin (Matt. 8:11). Tämä on Isän Jumalan tahto (Luuk. 12:32). Sillä kaikki, joita Jumalan Henki johdattaa, ovat Jumalan poikia (Room. 8:14).

Messiaan tuhatvuotinen valtakunta on vain opetusväline, jonka avulla ihmiskunta valmistetaan lopullisiin velvollisuuksiinsa, täyttäen siten potentiaalinsa ja Jumalan suunnitelman, joka asetettiin ennen maan perustamista.

Ihmiskunnan lopullinen kohtalo on valmistautua ottamaan paikkansa uudessa integroidussa Joukkojen järjestelmässä ja ottamaan vastaan oikeutettu perintönsä, joka on maan kehittäminen ja hallitseminen (Ps. 8:1-9; Dan. 2:44-45) ja uudistettu universumi (Dan. 7:27, 12:3).

Liite

Henki kolminaisuusopissa

Kolminaisuusoppi erottaa teologian niin sanotusta pelastuksen taloudesta Jeesuksen Kristuksen inkarnaatiossa. LaCugna (GOD FOR US The Trinity and Christian Life, Harper, San Francisco, 1991) käsitteli kolminaisuusopin kehitystä ja teologian erottamista pelastussuunnitelmasta (eli soteriologiasta), kuten se ilmenee Kristuksen inkarnaatiossa, ja totesi, että kappadokialaiset suuntasivat teologian suuntaan, joka edisti entisestään talouden ja teologian erottamista. Tämä kehitys tai suunta johti Pseudo-Dionysiuksen

via negativaan ja lopulta Gregorios Palamaksen teologiaan (luku 6).

Latinalaisessa lännessä, välittömästi Nicaean jälkeen, teologit kuten Hilary of Poitiers ja ehkä äärimmäisessä määrin Marcellus of Ancyra säilyttivät yhteyden jumalallisten hypostasien ja pelastuksen talouden välillä. Augustinus aloitti täysin uuden lähestymistavan. Hänen lähtökohtansa ei ollut enää Isän monarkia, vaan kolmen persoonan tasapuolisesti jakama jumalallinen olemus [korostus lisätty] . Sen sijaan, että Augustinus olisi tutkinut theologia-käsitteen luonnetta sellaisena kuin se ilmenee Kristuksen inkarnaatiossa ja Hengen jumalallistamisessa [korostus lisätty], hän tutki kolminaisuuden jälkiä, joita löytyy jokaisen ihmisen sielusta. Augustinuksen pyrkimys löytää ”psykologinen” analogia kolminaisuuden sisäisille suhteille merkitsi, että kolminaisuusoppi keskittyisi sen jälkeen Jumaluuden ”sisäisiin” suhteisiin, erillään siitä, mitä tiedämme Jumalasta Kristuksen kautta Hengessä (LaCugna, s. 44).

Keskiaikainen latinalainen teologia seurasi Augustinusta ja teologian erottamista taloustieteestä tai soteriologiasta. Koko rakenne sotkeutui uusplatonismiin ja mystiikkaan.

LaCugnan tärkeä huomio on, että Augustinuksen jälkeen Isän monarkia ei ollut enää ensisijainen. Kolminaisuus otti tasa-arvoisen aseman. Tämä oli toinen askel väärän väitteen jälkeen, jonka mukaan kolminaisuus oli ikuinen. Oikea lähtökohta oli käsitys Jumaluuden ilmentymisestä jokaisessa yksilössä, nimittäin Isän toiminnasta Pyhän Hengen välityksellä, joka säteili Hänestä Jeesuksen Kristuksen kautta. Tämä Jeesuksen Kristuksen kautta tapahtuva ohjaus antoi Kristukselle mahdollisuuden valvoa ja ohjata yksilöä Jumalan tahdon mukaisesti, joka asui jokaisessa valitussa.

Kristus ei ollut Pyhän Hengen alkuperä. Hän oli sen välittäjä ja valvoja. Hän toimi Jumalan puolesta, kuten hän oli aina toiminut Jumalan tahdon mukaisesti. Mutta hän ei ollut Jumala. Kolminaisuusoppi menetti tämän tosiasian näkyvistä, jos se ylipäätään koskaan todella ymmärsi asiaa. Kuten LaCugna sanoo

Kolmiyhteisen Jumalan teologia näytti olevan lisätty yhden Jumalan käsitykseen (s. 44).

Tämä vaikutti perustavanlaatuisesti kristittyjen rukouskäytäntöihin. He eivät enää rukoilleet pelkästään Isää (Matt. 6:6,9) Pojan nimessä, kuten Raamattu ohjeistaa (Luuk. 11:12), palvellen Isää (Joh. 4:23), vaan Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Lisäksi tutkijat kehittivät teologian metafysiikan. Mutta koko rakennelma rakennettiin Raamattua sivuuttaen tai manipuloiden. Siksi kolminaisuusoppi ei koskaan käsittele kaikkia Raamatun tekstejä jostakin aiheesta, vaan kääntää ja siteeraa väärin muita keskeisiä tekstejä sivuuttaen ne, joita se ei voi muuttaa. Mutta heidän järjestelmänsä perustuu mystiikkaan ja platonismiin. LaCugna toteaa, että

Kappadokialaiset (ja myös Augustinus) menivät huomattavasti pidemmälle kuin Raamatun käsitys taloudesta sijoittamalla Jumalan suhteen Poikaan (ja Henkeen) ‘jumalallisen sisäisen’ tason (s. 54).

Yksi Jumala oli olemassa ousia-muodossa kolmessa erillisessä hypostases-muodossa. Olemme nähneet (Cox, The Elect as Elohim), että platonilainen termi ousia ja stoalainen termi hypostases tarkoittavat olennaisesti samaa asiaa.

Hengen siirtäminen jumalallisen sisäisen tason toimintaan tarkoittaa, että valitut eivät voi koskaan osallistua Jumalan luonteeseen samalla tavalla kuin Kristus osallistuu siihen. Tämä väite on ristiriidassa Raamatun kanssa. Valitut osallistuvat jumalalliseen luonteeseen (2. Piet. 1:4).

Efesolaiskirjeen 1:22:ssa Jumala asetti kaikki Kristuksen jalkojen alle ja teki hänestä kaiken pää kirkolle. Jumala herätti Kristuksen

kuolleista ja asetti hänet istumaan oikealle puolelleen taivaallisissa paikoissa, kaukana yli kaiken hallinnon ja vallan ja voiman ja herruuden ja yli jokaisen nimen, joka nimetään, ei vain tässä ajassa vaan myös tulevassa; ja hän on asettanut kaikki Kristuksen jalkojen alle ja tehnyt hänestä pään kaikelle kirkon hyväksi, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka täyttää kaiken kaikessa.

Kristukselle on siis annettu valta yli jokaisen nimen, sillä nimi itsessään merkitsee valtaa. Hänelle on annettu valta yli kaiken, jotta kirkko voisi saada perintönsä Kristuksen kautta, jossa Jumaluuden täyteys asui ruumiillisesti (Kol. 2:9). Tämä sana, joka on käännetty tässä Jumaluudeksi, on theotetos, joka tarkoittaa jumaluutta tai jumalana olemisen tilaa.

Thayer sanoo, että jumaluus (theot) eroaa jumalallisuudesta (Theiot) samalla tavalla kuin olemus eroaa laadusta tai ominaisuudesta (Thayer’s, s. 288). Tässä tarkoitetaan, että Jumalan olemuksen täyteys asui ruumiillisesti Kristuksessa. Juuri tämä olemuksen täyteys on annettu meille, jotta kaikki ihmiset pukeutuisivat Jumalan uuteen luontoon (Kol. 3:10). Heistä ei tule juutalaisia eikä kreikkalaisia, vaan kaikki ovat Kristuksen, koska hän on kaikissa (Kol. 3:11) . Hän kehittää ihmisiä Pyhän Hengen voimalla, jotta lopulta Jumala olisi kaikki kaikessa (1Kor. 15:28).

Kun kaikki on alistettu hänelle, myös Poika itse alistuu sille, joka on alistanut kaiken hänelle, jotta Jumala olisi [kaikki kaikessa KJV] (panta en pasin) [katso Marshallin Interlinear ja myös Kol. 3:11 (panta kai en pasin)].

Kolminaisuusoppiin uskovat ovat alkaneet kääntää tämän tekstin sanoilla kaikki kaikille välttääkseen näistä teksteistä johtuvan loogisen johtopäätöksen, että Jumala on olemukseltaan kaikkea kaikille ihmisille, kuten se oli Kristukselle.

Kristus on se, joka täyttää meidät Jumalan täyteydellä (Ef. 3:19); Kristuksen täyteys on Isän kuva (Ef. 4:13). Näin meistä tulee Isän kuva tai eikon, kuten Kristus oli, ja siten me olemme Jumalan lapsia ja Kristuksen kanssa perillisiä Jumalan valtakuntaan (Room. 8:17; Jaak. 2:5); perillisiä pelastuksen lupauksen (Gal. 3:29) mukaan (Heb. 1:14) ja yhdessä armon perillisiä (1. Piet. 3:7).

Jumalan Poika puolestaan tulee Ikuiseksi Isäksi (Jes. 9:6) ja on ihmiskunnan isyysjärjestyksen pää, jolloin hän ottaa paikkansa muiden taivaassa olevien isyysjärjestysten joukossa, joita on monia (Ef. 3:14).

Tästä syystä minä polvistun Isän edessä, jolta jokainen perhe taivaassa ja maan päällä on saanut nimensä.

Sana perhe tarkoittaa tässä patria eli isyysjärjestys. Siten isän arvonimi, olipa kyseessä sitten kotitalous tai Jumalan talo, on delegoitu arvonimi, joka osoittaa kunkin yksikön johtajan lopullisen vastuun aina perheisiin asti. Siten järjestys on Jumalasta Kristukseen ja edelleen kotitalouden miespäällikölle (1. Kor. 11:3), jonka on hoidettava vastuunsa kuten Jumala hoitaa vastuunsa Kristukselle ja muille Jumalan pojille, jotka ovat elohim, ja kuten nämä elohim puolestaan hoitavat vastuunsa alaisilleen.

Pyhä Henki on mekanismi, joka sitoo kaikki nämä entiteetit toisiinsa ja antaa jokaiselle Isäntäjoukon jäsenelle kyvyn olla elohim. Ei ole epäilystäkään siitä, että Pyhä Henki on Jumala siinä mielessä, että se eroaa yksilöstä ja rajoittuu kolmen entiteetin jumalalliseen suhteeseen. Kaikki ovat Jumalan Poikia ja siten Kristuksen kanssaperillisiä samassa mielessä. Pyhän Hengen palvonta olisi tavallaan itsensä palvomista, koska se on keino, jolla Jumala tulee kaikessa kaikeksi.

Siksi sen palvonta on loogisesti kielletty itsensä palvomisena siinä mielessä, että se on osa yksilöä. Se on oikeastaan voima tai myöntävä ominaisuus, ei Jumala itse. Pyhä Henki antaa meille kyvyn olla Elohim tai Theoi.

Jumaluus on rakenne, joka ulottuu neuvostoksi. Tuohon neuvostoon viitataan Psalmeissa ja muissa alla mainituissa teksteissä, ja Jumalan valtaistuin ja vanhinten neuvosto kuvataan Ilmestyskirjassa 4:1–5:14. Tuo neuvosto, johon kuuluu Jeesus Kristus Karitsana ja ylipappina (Hepr. 8:1–2), palvelee ja palvoo Herraa, Kaikkivaltiasta Jumalaa (Ilm. 4:8–11). . Palvelemalla Jumalaa Kristus uhrasi henkensä, sillä jokaisen papin on uhrattava jotain Jumalalle (Hepr. 8:3).

Ilmestyskirjan 4:8-11 mukaan Kaikkivaltias Jumala istuu valtaistuimella vanhinten yläpuolella, jotka myös istuvat valtaistuimilla. Heidän kruununsa ovat kuitenkin alisteisia Kaikkivaltiaalle Jumalalle, jonka tahdosta Hän loi kaiken. Hän on Jeesuksen Kristuksen ja neuvoston Herra Jumala.

Joukkoon kuuluu useita Jumalan poikia (Job 1:6, 2:1, 38:7; Ps. 86:8-10, 95:3, 96:4, 135:5), jotka tunnistetaan Bene Elyoniksi eli Korkeimman pojiksi (ks. myös Sabourin SJ, The Psalms: Their Origin and Meaning, Alba House, NY, s. 72-74). Ihmisten valitut kuuluvat myös taivaalliseen joukkoon Jumalan Poikina (Room. 8:14).

Kristus oli luomakunnan esikoinen tai ensimmäisenä syntynyt. Hänen vuokseen kaikki on luotu taivaassa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, olipa kyse valtaistuimista, hallitusvallasta, ruhtinaskunnista tai viranomaisista, kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on ennen kaikkea, ja hänessä kaikki pysyy koossa (Kol. 1:16-17). Mutta se oli Jumala, joka loi hänet ja halusi, että luomakunta olisi olemassa ja pysyisi Kristuksessa. Siksi Kristus ei ole Jumala siinä mielessä kuin Jumala Isä on Jumala ja ainoa kuolematon (1. Tim. 6:16), joka on olemassa ikuisesti.

Raamattu pitää Jumalaa Kristuksen Jumalana ja Isänä (Room. 15:6; 2. Kor. 1:3, 11:31; Ef. 1:3,17; Kol. 1:3; Heb. 1:1 ff; 1. Piet. 1:3; 2. Joh. 3; Ilm. 1:1,6, 15:3). Kristus saa elämänsä, voimansa ja auktoriteettinsa Jumalan Isän käskystä (Joh. 10:17-18). Kristus alistaa tahdonsa Jumalan, joka on Isä, tahdolle (Matt. 21:31, 26:39; Mark. 14:36; Joh. 3:16, 4:34). Jumala antoi valitut Kristukselle, ja Jumala on suurempi kuin Kristus (Joh. 14:28) ja suurempi kuin kaikki (Joh. 10:29).

Siksi Jumala lähetti ainoan syntymänsä (monogene) Pojan maailmaan, jotta me voisimme elää hänen kauttaan (1. Joh. 4:9). Jumala kunnioittaa Kristusta, sillä Jumala on suurempi (Joh. 8:54).

Kristus luopui Jumalan Pojan voimastaan ja tuli ihmiseksi, Daavidin jälkeläiseksi lihassa (Room. 1:3). Hänet nimitettiin Jumalan Pojaksi pyhyyden Hengessä hänen kuolleista nousemuksensa kautta, Jeesus Kristus, meidän Herramme (Room. 1:4).

Jumala on kallio (sur) kuin louhos tai vuori, josta kaikki muut louhitaan, Joosuan 5:2 mainittu piikivi, joka ympärileikkaa Israelin, pääasiallinen ja tehokas syy (5. Moos. 32:4, ks. Maimonides, Guide of the Perplexed, University of Chicago Press, 1965, luku 16, s. 42 ff) . Jumala on Israelin kallio, heidän pelastuksensa kallio (5. Moos. 32:15), kallio, joka kantoi heitä (5. Moos. 32:18,30-31). 1. Samuel 2:2 osoittaa, että meidän Jumalamme on meidän kallio, ikuinen kallio (Jes. 26:4). Kaikki muut kivet on hakattu tästä kalliolta, samoin kuin kaikki Abrahamin jälkeläiset uskossa (Jes. 51:1-2) . Messias on veistetty tästä Kivestä (Dan. 2:34,45) alistamaan maailman imperiumit. Jumala, ei Pietari, Kristus tai kukaan muu, on Kivi tai perusta, jolle Kristus rakentaa kirkonsa (Mat. 16:18) ja jolle hän itse lepää perustana.

Messias on Jumalan temppelin pääkulmakivi, jonka valitut ovat Naos eli kaikkein pyhin, Pyhän Hengen säilytyspaikka. Temppelin kivet on kaikki hakattu Jumalan kalliosta, kuten Kristuskin, ja annettu Kristukselle, hengelliselle kallioille (1. Kor. 10:4), kompastuskivelle ja kompastuskiveksi (Room. 9:33) temppelin rakentamiseksi. Kristus rakentaa temppelin, jotta Jumala voi olla kaikki kaikessa (Ef. 4:6). Jumala on antanut Kristuksen olemaan kaikki kaikessa (panta kai en pasin Kol. 3:11) ja asettanut kaiken hänen jalkojensa alle (1Kor. 15:27) ja antanut hänelle päällikkyyden kaikessa kirkossa, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka täyttää kaiken kaikessa (Ef. 1:22-23). Kun Jumala asetti kaiken Kristuksen alle, on selvää, että Jumala on se, joka asetti kaiken Kristuksen jalkojen alle (1Kor. 15:27).

Kun Kristus alistaa kaiken, silloin Kristus itse alistuu Jumalalle, joka asetti kaiken Kristuksen alle, jotta Jumala olisi kaikki kaikessa (panta en pasin 1Kor. 15:28, ei RSV:n mukaan). Siten platonilaiset opit, jotka pyrkivät yhdistämään Jumalan ja Kristuksen kolminaisuudessa, ovat ristiriidassa Raamatun kanssa. Kristus istuu Jumalan oikealla puolella Jumalan käskystä (Hepr. 1:3,13, 8:1, 10:12, 12:2; 1. Piet. 3:22) ja jakaa Jumalan valtaistuimen, kuten valitut jakavat Kristukselle annetun valtaistuimen (Ilm. 3:21), joka on Jumalan valtaistuin (Ps. 45:6-7; Heb. 1:8) tai Jumala on sinun valtaistuimesi, käännettynä Sinun valtaistuimesi, oi Jumala (katso alaviite kommentoidussa RSV:ssä).

Jumala, joka lähettää, on suurempi kuin se, joka on lähetetty (Joh. 13:16), palvelija ei ole suurempi kuin hänen Herransa (Joh. 15:20). On äärimmäisen järjetöntä väittää, että olento voisi olla uhri itselleen. Tällainen teko on loogisesti itsemurha tai kolminaisuusopissa osittainen silpominen. Siksi oppi kiistää ylösnousemuksen, erityisesti 1. Korinttolaiskirjeen 15. luvun perusteella.

Siten ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen erottaminen on pakollista ja täydellistä. Ylösnousemuksen oli tapahduttava lihassa ja siihen oli liityttävä siirtäminen aalto-uhriin, muuten ei ole pelastusta eikä jatkuvaa sadonkorjuuta. Kristuksen valmistautuminen nousemaan taivaaseen Jumalansa ja meidän Jumalamme, joka on meidän Isämme (Joh. 20:17), luo oli todellinen ja selvä.